Joulusaunaan on kiva mennä pehmeillä löylyillä

27.11.2016, klo 17:46Kommentteja 0

Historiaa on toivottavasti se, että saunotaan sadassa asteessa ja haukotaan henkeä naama ja keho punaisina. Sähkösaunassa voi saunoa myös helposti ja mukavasti.


Saunomisen perinteet siirtyvät sukupolvelta toiselle, mutta se mitä vanha kansa on tehnyt jo sadan vuoden ajan ei ehkä enää ole tämän päivän mukavuutta. Mukavampaahan on nauttia saunassa leppoisasti keskustellen kuin istua kippurassa henkeähaukkoen.

Motivan kestävän kulutuksen ja yhteiskuntayksikön asiantuntija Sami Seuna sanoo, että usein sauna lämmitetään liian kuumaksi, se on esilämmityksessä pitkään ja turhan pitkään lämmitystä jatketaan vielä saunomisen jälkeenkin.

Joulunajan saunomiseen voi Seunan mukaan ottaa myös energiaystävällisen ajattelun mukaan, sillä kovin reteesti hoidettu sauna voi olla melkoinen piikki joulunajan energiakulutuksessa. Entä miten on hyvä toimia, jos joulusaunaan mennään perheessä hiukan eri tahtiin.

– Riittävä lämpötila on yleensä 70–80 astetta. Ensin voivat mahdollisuuksien mukaan saunoa ne, joille sopii alhaisempi saunomislämpötila. Saunaan on hyvä mennä heti, kun tavoitelämpötila on saavutettu.

Sami Seunan mukaan kiuas kannattaa ottaa pois päältä saunomisen jälkeen ja sen jälkeen on hyvä tuulettaa sauna- ja pesutilat. Näin saadaan höyry nopeasti pois saunatiloista saunomisen jälkeen.

Lämpöä harakoille

Kerrostalojen saunoissa on usein lasipintaiset ovet ja oven allekin jää paljon tyhjää tilaa.

Miten näissä talouksissa lämpö karkaa? Onko jotain muuta miksi sähkönkulutus valitettavasti nousee?

– Nykyaikaisen saunan oviratkaisu on tosiaan usein tällainen. Saunan koko ja eristystaso vaikuttavat myös energiankulutukseen. Saunan ilmanvaihtoventtiilit tai tuuletusikkunat voivat unohtua väärään asentoon ja se myös vaikuttaa kulutukseen.

Kiuas tilan ja käytön mukaan

– Kiukaan kivimäärä vaikuttaa myös suoraan energiakulutukseen.

Sami Seunan mukaan suuri kivimassa saunassa lämpenee hitaasti ja luovuttaa lämpöä pitkään saunomisen jälkeen.

– Suuri kivimassa antaa pehmeät löylyt mutta myös johtaa pidempään esilämmitysaikaan ja suurempaan energiankulutukseen.

Lempeät löylyt


Vanhaan aikaan tosimies istui lauteella sitkeästi asteiden kivutessa sataan tai ylikin.

Saunominen oli tosi asiassa ehkä enemmän kidutusta kuin oikeaa nautintoa.

Nyt moni valitsee toisin ja nauttii rentoutuen saunassa terveellisesti. Ylellistä on, jos saunaan saa loihdittua hiukan spa-henkeä. Saunan led-valaistus, sisustus ja jopa musiikki lisäävät saunomisen harmoniaa.

Kiukaaseen on mahdollista asentaa myös esimerkiksi kotimainen Kastee-järjestelmä, joka antaa saunaan miellyttävän ja tasaisen ilmankosteuden ilman, että kiukaalle pitäisi heittää löylyjä vähän väliä ja että kuumuus tulee sitten kuin sivaltaen.

Sähköllä toimiva järjestelmä sumuttaa vettä automaattisesti kiukaan sisään, joka höyrystyy. Saunan lämpötila pidetään oikeaoppisesti matalana ja järjestelmä huolehtii suhteellisen kosteusprosentin nostamisesta ja ylläpitämisestä kätevästi. Järjestelmä säästää myös sähkönkulutuksessa ja voidaan käyttää sähkö- ja puukiukaissa.

Saunominen jakaa mielipiteitä. Marttaliiton kehittämispäällikkö Teija Jerkku sanookin, että osa on kipakoiden löylyjen kannalla ja monelle riittää 60–70-asteen löylylämpötila.

– Koska sähkösaunan esilämmitys ja lämmön ylläpitäminen vievät paljon sähköä, saunomistavoilla on merkitystä sähkölaskuun. Saunan lämmittäminen 100 °C:een nostaa  Motivan mukaan sähkönkulutusta 20–30 prosenttia (verrattuna 70–80 asteen lämpötilaan). Eli jos haluaa vaikuttaa sähkönkulutukseen ja laskuun, ei saunaa kannata lämmittää 100-asteiseksi. Lisäksi on fiksua lämmittää sauna yhdellä kertaa koko perheelle ja mennä saunaan heti, kun se on valmis.

Puhtaus on puoli saunaa 

Jos saunominen kuuluu omaan jouluun eikä saunaa ole tullut pitkään aikaan puhdistettua, voi joulun alla saunan pestä perusteellisesti.

Teija Jerkku suosittelee ottamaan saunan puhdistamisen työlistalle jo reilusti ennen joulun ajan muita kiireitä, vaikka marraskuussa.

– Saunan perusteellinen pesu aloitetaan imuroimalla pölyt ja irtoroskat lattialta, seinistä ja katosta.

Puupinnat kastellaan lämpimällä vedellä ja pestään yleispuhdistusaineella ja pehmeällä harjalla tai hankauspesimellä. Ja huuhdellaan vielä kylmällä vedellä. 

– Lattiakaivo on hyvä puhdistaa lattioiden pesun yhteydessä.

Sauna kannattaa tuulettaa raikkaaksi.

 – Puhdistamisen jälkeen saunaa voi pitää jonkin aikaa päällä, jotta sauna kuivuu.

Tarkista kiuaskivet

Teija Jerkun mukaan yleensä riittää, että tarkistaa kiuaskivet ja lisää päälle uusia tai vaihtaa rapautuneet uusiin.

– Kiuaskiviä voi toki pestäkin pesuharjalla, jos tuntuu, että ne ovat kovin likaisia. Lopuksi kivet huuhdellaan ja kuivataan hyvin ennen takaisinlaittoa.

Pyykit turvallisesti kuivumaan

Pyykkiä ei suositella kuivattavaksi saunassa ihan turvallisuussyistä.

– Kiukaan päälle ei siksi kannata ripustaa pyykkinaruja, jotta ei vahingossa unohda pyykkiä roikkumaan saunaa lämmitettäessä.

– Saunaa kannattaa pitää jonkin aikaa päällä saunomisen jälkeen, jotta sauna ja kylpyhuone kuivuvat hyvin.

– Saunan ja kylpyhuoneen ilmanvaihdosta kannattaa huolehtia hyvin.

 


Yksilöllistä ja energiatehokasta saunomista

Suomalainen saunavalmistaja Helo laajensi tuotemerkkiään tehdäkseen siitä merkittävän osan terveellistä, aktiivista ja liikunnallista elämäntapaa.

BWT-tekniikkaa käyttävien kiukaiden valikoima tarjoaa useita saunomistapoja yhdellä ja samalla kiukaalla. Tänä syksynä lanseerattuun valikoimaan kuuluu kuusi yksityiskäyttöön tarkoitettua kiuasta ja kolme laitoskiuasta.

BWT-tekniikka on uusi termi saunamarkkinoilla. Se on lyhenne sanoista Bio Water Technique ja Helon omien insinöörien kehittämä. Helo ei ole luonut uutta ja monimutkaista teknistä ratkaisua, vaan energiatehokkaan tavan saunoa.

BWT-tekniikka mahdollistaa saunomisen usealla eri tavalla. BWT-ratkaisu perustuu aistikokemukseen, joka syntyy, kun saunaan lisätään tai sieltä poistetaan höyryä. BWT-ratkaisun suorituskyky on yhtä hyvä kuin teknisesti monimutkaisemmissa kiukaissa. Kaikki tämä on pakattu pienikokoiseen ja integroituun säiliöön, joka tuottaa joko kuuman ja kuivan saunan, lempeät löylyt pienemmällä lämmöllä tai jopa turkkilaista kylpylää vastaavat kosteat löylyt. Kaikkia näitä saunomistapoja voi tehostaa käyttämällä kiukaassa erilaisia mineraaleja ja tuoksu-uutteita.

Helon näkökulmasta on tärkeintä tehdä BWT-kiukaista ensisijainen valinta niille kuluttajille, jotka etsivät muunneltavaa ratkaisua moneen eri makuun ja josta voi nauttia perheen ja ystävien kanssa.


Päivitä oma kiukaasi pehmeisiin löylyihin

Sähköllä toimiva Kastee-järjestelmä kosteuttaa saunatilan kiukaaseen sijoitetun vedensumutuksen avulla. Laite on helppo asentaa. Mukana on myös kosteus- ja lämpötila-anturit. Ilmankosteus säädetään säätönupista. Spa-henkisessä saunassa on helppo hengittää ja viipyä pitkään rentoutuen.



Teksti: Mirkka Kortelainen
Kuvat: Dreamstime, Shutterstock ja valmistajat

Tulosta

Osallistu keskusteluun

Kommentit


Uutiset

Kauppalista kunniaan

Ruokahävikin vähentäminen on ekoteko, joka tekee hyvää myös kukkarolle. Keinot ovat usein varsin yksinkertaisia. Lue lisää

Uutiset

Koti vihreäksi

Suomalaiset ovat innostuneet viherkasveista. Puutarhaliikkeet tekevät myyntiennätyksiä ja kasveja harrastavat nykyään myös nuoret miehet. Lue lisää

ESEn uutiset

Etelä-Savon Energia jatkaa panostamista uusiutuviin energiamuotoihin

Etelä-Savon Energia Oy:n (ESE) toimitusjohtaja Erkki Karppanen kertoi ma 16.1.2017 Mikkelin Hallitustorilla Muikkukontilla pidetyssä lehdistötilaisuudessa, että Etelä-Savon Energia Oy jatkaa panostamistaan uusiutuviin energiamuotoihin ja tänä vuonna erityisesti aurinkoenergiaan. Määrätietoinen panostaminen uusiutuviin energiamuotoihin on aloitettu jo vuonna 2013. Lue lisää

Energiatehokkuus

Kauppalista kunniaan

Ruokahävikin vähentäminen on ekoteko, joka tekee hyvää myös kukkarolle. Keinot ovat usein varsin yksinkertaisia. Lue lisää

Pääkirjoitus

Energia-alaa valvotaan ja säännellään

Energia on erittäin merkityksellinen osa yhteiskuntaa, sen toimintaa, menestymistä ja viihtyisyyttä. Tämä merkityksellinen yhteiskunnallinen asema houkuttelee valvontaan ja sääntelyyn ja energia-alalla onkin muita teollisuustoimialoja enemmän toimialalle räätälöityä sääntelyä. Lue lisää

Vertailut

Premiumia ja tavallisuutta

Sähköautoja alkaa olla tarjolla jo eri luokkiin, niin premiumiin kuin kansanautoluokkaan. Tosin varsinaista kansansähköautoa ei ole vielä nähty, sen verran hinnat ovat edelleen korkeat. Vaihtoehtoja löytyy eri hintaluokkiin ja ajomatkat yhdellä latauksella alkavat olla useimmille riittävät. Vertailimme miten Jaguar I-Pace ja Hyundai Kona Electric soveltuvat pidemmille matkoille ja kaupunkiin. Lue lisää

Kodintekniikka

3D-television paluu?

OLED-televisioiden myynti kasvaa tänä vuonna jopa 30 prosenttia. Samalla yleistyvät 8k-hypertarkat televisiot. Kuuma kysymys on, koittaako pian lasittoman 3D-television aika? Lue lisää

Turvallisuus

Vinkit kodin suojaamiseksi joululoman ajaksi

Loma-ajat näkyvät piikkinä asuntomurroissa. Jos kotisi jää jouluna pidemmäksi aikaa tyhjilleen, varmista, että se on kunnolla lukittu ja näyttää asutulta. Kodin saa näyttämään asutulta esimerkiksi ohjaamalla valaistusta ajastimilla tai etäohjauksella. Lue lisää

Lämmitys

Älä säästä sisäilman laadussa

Pakkasten paukkuessa tuntuu tärkeältä estää kylmän ilman virtaus huoneistoon energiasäästösyistä. Harkitsemattomasti tehtynä se voi kuitenkin aiheuttaa sisäilmaongelmia. Lue lisää

Liikenne

Autot parkkiin ilman kuljettajaa

Automatisoitu ajaminen eli ilman kuljettajaa liikkuvat autot ovat tulevaisuutta. Nyt tällä tiellä on päästy askel eteenpäin, kun Euroopassa on saatu lupa ensimmäiselle automatisoidulle pysäköintijärjestelmälle. Lue lisää

Laiteuutuudet

Tuoretta mehua aamuun

Braun on lisännyt PurEase-aamiaissarjaan SJ3100 mehulingon. Sulavalinjainen mehulinko on varustettu uusilla teknologioilla, joiden ansiosta hommat hoituvat nopeasti ja siististi. Lue lisää