Millin säätö termostaatissa - iso säästö tai kulu

26.11.2014, klo 13:48

Vanhat termostaatit ovat epätarkkoja. Jo millin säätö voi merkitä monta astetta eli tuoda lisäkuluja tai säästöjä lämmitykseen.

Talven ja pakkasten alettua Etelä-Suomessakin on hyvä huomioida termostaattien oikea asetus. Säädöt saadaan parhaiten kohdalleen sitten, kun varsinainen lämmityskausi on alkanut ja jo jonkin aikaa kestänyt.

Suorissa sähkölämmitysjärjestelmissä ei säätötarpeita juurikaan ole, mutta aina on hyvä tarkistaa, etteivät termostaattien säädöt ole siivouksesta tai muista toimenpiteistä johtuen muuttuneet.

Mukavuuslattialämmitykset, joita on viime aikoina asennettu enenevästi muun muassa kerros- ja rivitalojen märkätilojen lattioihin, ovat huomionarvoisia. Ne eivät ole näissä tapauksissa yleensä rakennuksen päälämmitysmuotona ja siksi niiden oikea säätö voi helposti unohtua.

- Kun tilanne on kuitenkin se, että mitään muita asumismukavuutta lisääviä kustannustehokkaita ratkaisuja ei märkätiloihin ole tarjolla, niihin asennettujen sähköisten lattialämmitysten käyttöön on kiinnitettävä erityistä huomiota. Virheellisellä käytöllä lattialämmityset voivat saada aikaan melkoisesti turhaa kulutusta. Oikein säädettynä ja käytettynä voidaan esimerkiksi lattialämmityksen 1 700 kWh vuosikulutus saadaan putoamaan 500 kWh:iin, jopa sen alle. Onneksi nykypäivänä jokainen voi niin halutessaan seurata sähkön kulutustaan tuntitason tietona ja siten nopeasti havaita esim. tällaisen termostaatin tahattoman asetusarvon muutoksen ja siitä seuraavan sähkön kulutuksen lisääntymisen, tietää Sähkötreffit-palvelun asiantuntija Arto Saastamoinen.

Tarkkana lisälämmittimien kanssa

Toisen ja itse asiassa usein paljon suuremman ongelman muodostavat ne tilat, joiden lämmitystä ei saada riittävälle tasolle ilman pistotulppaliitäntäisiä sähköllä toimivia lisälämmittimiä. Useimmiten kyseessä ovat rakennukset, joiden lämmitys on toteutettu muulla kuin suoralla sähkölämmityksellä tai tilat ovat käytössä, joka poikkeuksellisesti edellyttää niiden lämmittämistä.

Lisälämmittimet on usein varastoitu kesäajaksi paikkaan tai tavalla, jossa termostaatin asetusarvo voi muuttua ja siksi on hyvä tarkistaa termostaattiasetus ennen lämmittimen käyttöön ottoa. Lisälämmitin saattaa joskus kylmien säiden jälkeen unohtua päälle, vaikka sitä ei enää tarvittaisikaan ja siitä tietysti syntyy turhia kuluja.

Säätö on tarkkuuslaji

Saastamoinen muistuttaa, että termostaatin säätö on tarkkuuslaji.

- Millimetrin siirto suuntaan tai toiseen voi vaikuttaa jo monta astetta. Tässä mielessä uudet elektroniset termostaatit, joissa asetusarvo näytetään numeronäytöllä digitaalisesti, ovat parhaita. Vanha termostaatti kannattaa usein vaihtaakin uuteen, jolloin säädettävyys ja säädön tarkkuus muuttuvat oleellisesti paremmaksi. Lattialämmitystermostaattien säädössä ei tule myöskään kiirehtiä. Kun säädetään vaikkapa 0,5 °C suuntaan tai toiseen, on syytä odotella lämmityksen tasaantumista 1 – 2 vrk ennen uudelleen säätöä.

Jos termostaatissa on mahdollisuus ajastuksella toimivaan lämpötilan pudotukseen, se kannattaa hyödyntää aina kun vain on mahdollista. Sillä voi parhaassa tapauksessa säästää vielä kymmeniä prosentteja kokonaiskulutuksesta. 1 700 KWh:n kulutus saadaan laskemaan 400 kWh:iin vuodessa eli vajaaseen ¼ alkuperäisestä tilanteesta.

Kun myönteisinä asioina otetaan huomioon asumismukavuuden parantuminen, tilojen nopeampi kuivuminen ja homevaurioiden estäminen, aiheutuneita lisäkustannuksia voidaan pitää varsin maltillisina vuosikustannuksen jäädessä 50 euron tuntumaan.

Lue YLE:n uutinen lattialämmityskulutuksesta tästä

Tulosta

Uutiset

Kauppalista kunniaan

Ruokahävikin vähentäminen on ekoteko, joka tekee hyvää myös kukkarolle. Keinot ovat usein varsin yksinkertaisia. Lue lisää

Uutiset

Koti vihreäksi

Suomalaiset ovat innostuneet viherkasveista. Puutarhaliikkeet tekevät myyntiennätyksiä ja kasveja harrastavat nykyään myös nuoret miehet. Lue lisää

ESEn uutiset

Etelä-Savon Energia jatkaa panostamista uusiutuviin energiamuotoihin

Etelä-Savon Energia Oy:n (ESE) toimitusjohtaja Erkki Karppanen kertoi ma 16.1.2017 Mikkelin Hallitustorilla Muikkukontilla pidetyssä lehdistötilaisuudessa, että Etelä-Savon Energia Oy jatkaa panostamistaan uusiutuviin energiamuotoihin ja tänä vuonna erityisesti aurinkoenergiaan. Määrätietoinen panostaminen uusiutuviin energiamuotoihin on aloitettu jo vuonna 2013. Lue lisää

Energiatehokkuus

Kauppalista kunniaan

Ruokahävikin vähentäminen on ekoteko, joka tekee hyvää myös kukkarolle. Keinot ovat usein varsin yksinkertaisia. Lue lisää

Pääkirjoitus

Energia-alaa valvotaan ja säännellään

Energia on erittäin merkityksellinen osa yhteiskuntaa, sen toimintaa, menestymistä ja viihtyisyyttä. Tämä merkityksellinen yhteiskunnallinen asema houkuttelee valvontaan ja sääntelyyn ja energia-alalla onkin muita teollisuustoimialoja enemmän toimialalle räätälöityä sääntelyä. Lue lisää

Vertailut

Premiumia ja tavallisuutta

Sähköautoja alkaa olla tarjolla jo eri luokkiin, niin premiumiin kuin kansanautoluokkaan. Tosin varsinaista kansansähköautoa ei ole vielä nähty, sen verran hinnat ovat edelleen korkeat. Vaihtoehtoja löytyy eri hintaluokkiin ja ajomatkat yhdellä latauksella alkavat olla useimmille riittävät. Vertailimme miten Jaguar I-Pace ja Hyundai Kona Electric soveltuvat pidemmille matkoille ja kaupunkiin. Lue lisää

Kodintekniikka

3D-television paluu?

OLED-televisioiden myynti kasvaa tänä vuonna jopa 30 prosenttia. Samalla yleistyvät 8k-hypertarkat televisiot. Kuuma kysymys on, koittaako pian lasittoman 3D-television aika? Lue lisää

Turvallisuus

Vinkit kodin suojaamiseksi joululoman ajaksi

Loma-ajat näkyvät piikkinä asuntomurroissa. Jos kotisi jää jouluna pidemmäksi aikaa tyhjilleen, varmista, että se on kunnolla lukittu ja näyttää asutulta. Kodin saa näyttämään asutulta esimerkiksi ohjaamalla valaistusta ajastimilla tai etäohjauksella. Lue lisää

Lämmitys

Älä säästä sisäilman laadussa

Pakkasten paukkuessa tuntuu tärkeältä estää kylmän ilman virtaus huoneistoon energiasäästösyistä. Harkitsemattomasti tehtynä se voi kuitenkin aiheuttaa sisäilmaongelmia. Lue lisää

Liikenne

Autot parkkiin ilman kuljettajaa

Automatisoitu ajaminen eli ilman kuljettajaa liikkuvat autot ovat tulevaisuutta. Nyt tällä tiellä on päästy askel eteenpäin, kun Euroopassa on saatu lupa ensimmäiselle automatisoidulle pysäköintijärjestelmälle. Lue lisää

Laiteuutuudet

Tuoretta mehua aamuun

Braun on lisännyt PurEase-aamiaissarjaan SJ3100 mehulingon. Sulavalinjainen mehulinko on varustettu uusilla teknologioilla, joiden ansiosta hommat hoituvat nopeasti ja siististi. Lue lisää