Moni taloyhtiö hyötyisi valaistuksen uudistuksesta

03.02.2017, klo 11:14Kommentteja 0

Energiatehokkaaseen valaistukseen ohjaava lainsäädäntö on poistanut markkinoilta energiatehottomat lampputyypit, kuten elohopealamput, jotka ovat hyvin yleisiä taloyhtiöiden ulkovalaistuksessa. Tämän myötä valaisimien uudistustarve tulee ajankohtaiseksi lähiaikoina monessa taloyhtiössä.


Valaistuksen uudistus tuo säästöjä, varsinkin jos energiatehokkaampiin valaisimiin kuten ledeihin siirtymisen lisäksi hyödynnetään valaistuksen aikaohjauksen ja liiketunnistuksen tuomia mahdollisuuksia. Samalla myös turvallisuus paranee, kun valot pysyvät päällä aina kun alueella liikutaan.

Esimerkiksi Helsingin kaupungin omistamissa taloyhtiöissä Laakavuorenkuja 2:ssa ja Tuukkalantiellä valaistuksen uudistus tuli ajankohtaiseksi valaistuksen huonon kunnon takia.  Elohopealamppujen tilalle asennettiin hämäräohjauksella varustetut led-valaisimet. – Joustavamman ja laadultaan parantuneen valaistuksen lisäksi esimerkiksi Tuukkalantien taloyhtiössä saavutettiin yli 10 000 euron vuosisäästöt valaistuksen sähkönkulutuksessa, kertoo isännöitsijä Pentti Rouvali Heka-Vesala Oy:stä.

Motiva ja Kiinteistöliitto laativat valaistusoppaan taloyhtiöiden avuksi

Kun taloyhtiön valaistuksen uudistaminen tulee ajankohtaiseksi, asiantuntija Erja Saarivirta Motivasta suosittelee käyttämään apuna ammattitaitoista valaistussuunnittelijaa. – Suunnittelija osaa huomioida niin energiatehokkuus kuin viihtyvyys- ja turvallisuustekijät, Erja Saarivirta sanoo.

Liiketunnistimilla sekä aika- ja hämäräohjauksella voidaan valaistuksen energiankulutusta vähentää parhaimmillaan jopa puoleen ohjaamattomaan valaistukseen verrattuna. Ledit mahdollistavat myös valaistustason laskun esimerkiksi yöaikaan vaikka valaistusta pidettäisiinkin päällä.  

Vinkkejä taloyhtiöiden valaistushankintoja suunnittelevien avuksi on koottu Motivan ja Kiinteistöliiton julkaisemaan Taloyhtiön valaistusoppaaseen, joka löytyy Valaistustieto.fi –sivustolta.

Älä tyydy vertailemaan pelkkää hankintahintaa

Valaistuksen energiankäyttö- ja huoltokustannukset käyttöiän aikana ovat usein suuremmat kuin hankintakustannukset.  

– Valaistus kerryttää energiakustannuksia ja vaikuttaa viihtyvyyteen vuosikymmenten ajan, joten hankintahinnan sijaan kannattaa tarkastella kokonaiskustannuksia ja valaistuksen laatutekijöitä, Erja Saarivirta muistuttaa.

Erityisesti ledit ovat lisänneet valaistushankinnoissa vertailun tärkeyttä, sillä tuotteet voivat erota ominaisuuksiltaan paljonkin toisistaan. Esimerkiksi käyttöikä, valon määrä, valovirran alenema eli valon määrän väheneminen käyttöiän aikana, värilämpötila, ja värintoistoindeksi, eli kyky toistaa tilan värejä, saattavat tuotteissa vaihdella.

Tutustu tästä taloyhtiön valaistusoppaaseen.

Tulosta

Osallistu keskusteluun

Kommentit


Uutiset

Kauppalista kunniaan

Ruokahävikin vähentäminen on ekoteko, joka tekee hyvää myös kukkarolle. Keinot ovat usein varsin yksinkertaisia. Lue lisää

Uutiset

Koti vihreäksi

Suomalaiset ovat innostuneet viherkasveista. Puutarhaliikkeet tekevät myyntiennätyksiä ja kasveja harrastavat nykyään myös nuoret miehet. Lue lisää

ESEn uutiset

Etelä-Savon Energia jatkaa panostamista uusiutuviin energiamuotoihin

Etelä-Savon Energia Oy:n (ESE) toimitusjohtaja Erkki Karppanen kertoi ma 16.1.2017 Mikkelin Hallitustorilla Muikkukontilla pidetyssä lehdistötilaisuudessa, että Etelä-Savon Energia Oy jatkaa panostamistaan uusiutuviin energiamuotoihin ja tänä vuonna erityisesti aurinkoenergiaan. Määrätietoinen panostaminen uusiutuviin energiamuotoihin on aloitettu jo vuonna 2013. Lue lisää

Energiatehokkuus

Kauppalista kunniaan

Ruokahävikin vähentäminen on ekoteko, joka tekee hyvää myös kukkarolle. Keinot ovat usein varsin yksinkertaisia. Lue lisää

Pääkirjoitus

Energia-alaa valvotaan ja säännellään

Energia on erittäin merkityksellinen osa yhteiskuntaa, sen toimintaa, menestymistä ja viihtyisyyttä. Tämä merkityksellinen yhteiskunnallinen asema houkuttelee valvontaan ja sääntelyyn ja energia-alalla onkin muita teollisuustoimialoja enemmän toimialalle räätälöityä sääntelyä. Lue lisää

Vertailut

Premiumia ja tavallisuutta

Sähköautoja alkaa olla tarjolla jo eri luokkiin, niin premiumiin kuin kansanautoluokkaan. Tosin varsinaista kansansähköautoa ei ole vielä nähty, sen verran hinnat ovat edelleen korkeat. Vaihtoehtoja löytyy eri hintaluokkiin ja ajomatkat yhdellä latauksella alkavat olla useimmille riittävät. Vertailimme miten Jaguar I-Pace ja Hyundai Kona Electric soveltuvat pidemmille matkoille ja kaupunkiin. Lue lisää

Kodintekniikka

3D-television paluu?

OLED-televisioiden myynti kasvaa tänä vuonna jopa 30 prosenttia. Samalla yleistyvät 8k-hypertarkat televisiot. Kuuma kysymys on, koittaako pian lasittoman 3D-television aika? Lue lisää

Turvallisuus

Vinkit kodin suojaamiseksi joululoman ajaksi

Loma-ajat näkyvät piikkinä asuntomurroissa. Jos kotisi jää jouluna pidemmäksi aikaa tyhjilleen, varmista, että se on kunnolla lukittu ja näyttää asutulta. Kodin saa näyttämään asutulta esimerkiksi ohjaamalla valaistusta ajastimilla tai etäohjauksella. Lue lisää

Lämmitys

Älä säästä sisäilman laadussa

Pakkasten paukkuessa tuntuu tärkeältä estää kylmän ilman virtaus huoneistoon energiasäästösyistä. Harkitsemattomasti tehtynä se voi kuitenkin aiheuttaa sisäilmaongelmia. Lue lisää

Liikenne

Autot parkkiin ilman kuljettajaa

Automatisoitu ajaminen eli ilman kuljettajaa liikkuvat autot ovat tulevaisuutta. Nyt tällä tiellä on päästy askel eteenpäin, kun Euroopassa on saatu lupa ensimmäiselle automatisoidulle pysäköintijärjestelmälle. Lue lisää

Laiteuutuudet

Tuoretta mehua aamuun

Braun on lisännyt PurEase-aamiaissarjaan SJ3100 mehulingon. Sulavalinjainen mehulinko on varustettu uusilla teknologioilla, joiden ansiosta hommat hoituvat nopeasti ja siististi. Lue lisää