Kun pesukone ei enää pyöri

27.09.2016, klo 13:41Kommentteja 0

Kodinkoneen korjaaminen on valtuutetun ammattilaisen työtä. Monet yleiset viat voi myös välttää, kun lukee laitteen käyttöohjeet ja toimii niiden mukaan.


Kun kodinkonetta lähtee korjaamaan, niin on tärkeää kääntyä valtuutetun ammattilaisen puoleen.

– Käsistään kätevä naapuri ei saa korjata kodinkonetta – ei edes siinä tapauksessa, että hän on sähkömies. Kodinkoneet vaativat paljon erikoisosaamista. Korjaajan on tiedettävä tarkkaan, mitä hän tekee, Suomen Kodinkonehuoltojen Liiton puheenjohtaja Mikko Ranta korostaa.

Hän ottaa esimerkiksi astianpesukoneet.

– Pahimmassa tapauksessa, jos korjauksen kanssa tumpeloidaan, niin käyttäjä voi saada laitteesta hengenvaarallisen sähköiskun. Virheellisestä työstä voi seurata myös vesivahinko. Kun vesiletku tihkuu vain vähän, niin sitä voi olla hyvin vaikeaa huomata.

Valtuutetun korjaajan käyttämisessä on sekin hyvä puoli, että vastuuasiat ovat selviä myös ongelmatilanteissa.

– Epävirallista mies ja hiace -korjaajaa ei välttämättä enää tavoita sen jälkeen, kun lompakkoa on raotettu.

Ranta on tyytyväinen, että tee-se-itse -miesten korjaukset ovat viime vuosina vähentyneet.

– Laitteissa alkaa olla niin paljon elektroniikkaa, että maallikot eivät uskalla niihin enää koskea.

Tarkat tiedot helpottavat korjausta

Korjausta sovittaessa kannattaa pyytää hinta-arvio.

– Ammattimies osaa yleensä arvioida urakan suuruutta jo tarkan vikakuvauksen, mallitietojen sekä mahdollisen vikakoodin perusteella.

On myös hyvä, jos korjaaja pystyy ottamaan jo ensi käynnillä mukaansa kaikki tarvittavat varaosat. Tämä laskee kustannuksia ja nopeuttaa korjausta. Varsinkin lapsiperheissä toimintakyvytön pesukone aiheuttaa yleensä paljon murheita.

– Joskus maallikko saattaa luulla, että kyseessä on iso vika, vaikkapa moottorin rikkoutuminen, kun tosiasiassa laite voidaan saada kuntoon vaihtamalla vain yksi anturi.

Puhdas kone on usein ehjä kone

Kuluttajan kannalta edullisinta on tietenkin se, että laite ei rikkoontuisi lainkaan. Tähän voi vaikuttaa – paitsi panostamalla laatuun kodinkoneostoksilla – myös esimerkiksi käyttämällä kodinkonetta oikein.

Rannan mukaan monilta murheilta vältyttäisiin, jos ihmiset lukisivat laitteiden käyttöohjeet ja toimisivat niiden mukaan.

– Astianpesukoneiden ja pesukoneiden sihdit ja siivilät kannattaa esimerkiksi puhdistaa ohjeiden mukaan. Koneet pitää myös pestä huoltoliikkeistä saatavilla pesuaineilla – niin ikään ohjeiden mukaan.

Pyykinpesukonetta ei ole järkevää sulloa täyteen pyykkiä – tällöin kasan keskimmäiset vaatteet eivät edes kastu kunnolla.

– Pyykinpesukoneisiin suosittelen pesupalloa. Jos koneen annostelulokero on kostea siinä vaiheessa, kun pesuainetta laitetaan, niin tiiviste jämähtää helposti annostelijan kylkeen. Sitä sulaa ehkä vain viimeiseen huuhteluveteen, jolloin pesuainejäämiä jää niin vaatteisiin kuin koneeseenkin.

Rannan mukaan astianpesukoneiden käytössä yleinen virhe on, että astiat esipestään liian hyvin ennen koneeseen laittamista.

– Esipuhdistukseksi riittää ruuanjämien kaapiminen pois. Mikäli astiat ovat liian puhtaita, niin koneen automatiikka voi tulkita, että ne ovat jo kokonaan puhtaita, jolloin se lyhentää ohjelmaa. Lopputuloksena astiat jäävät likaiseksi ja koneeseen kertyy rasvaa, mikä aiheuttaa ongelmia.

Älä unohda ilmalämpöpumppua

Myös kylmälaitteiden puhtaanapito on tärkeää.

– Vaikka se voi tuntua rasittavalta, niin jääkaappi kannattaa siirtää säännöllisesti ja imuroida laitteen takaseinä.

Myös ilmalämpöpumppu kannattaa puhdistaa lämmityskaudella ainakin kolmen viikon välein.

– Se on tärkeää myös sisäilman laadun takia. Muuten laite puhaltaa huoneisiin pölykerroksen läpi, Mikko Ranta muistuttaa.



Kannattaako kodinkone korjata?

Kun takavuosina kodinkone rikkoutui, niin oli selvää, että paikalle kutsuttiin korjaaja. Nykyään pari sataa euroa maksanutta pesukonetta ei kannata välttämättä korjata.

Suomen Kodinkonehuoltojen Liiton puheenjohtaja Mikko Rannan mielestä nykyinen kodinkonebisnes on luonnon kannalta kestämätöntä.

– Kaupoissa on 199 euroa maksavia pesukoneita. Ne on tehty yleensä niin huonoista komponenteista, että ne kestävät vain pari kolme vuotta. Kun kone menee rikki, niin sitä ei ole enää taloudellisesti järkevää korjata. Yleensä tällöin ostetaan tilalle toinen samanlainen halpa laite.

Ympäristön kannalta ystävällisempää olisi tietenkin ostaa mahdollisimman laadukas kone, joka kestää pitkään. Kun sama kone palvelee vuosia, niin ratkaisu voi olla myös kuluttajalle itselleen taloudellisempi.

– Tuntuu, että kuluttajat ovat nykyään jakaantuneet tässä asiassa kahteen koulukuntaan. Osa satsaa laatuun ja on valmis myös maksamaan siitä. Osa puolestaan on kiinnostunut vain laitteen sen hetkisestä hinnasta..

Kodinkonekorjaajat ovat joutuneet samalla tukalaan tilanteeseen, koska halpoja koneita ei korjata ja toisaalta kalliit koneet eivät mene rikki. Keskihintaisia koneita ei osteta riittävästi.

– Jokaisen kannattaisi ehkä miettiä, kumpi on tärkeämpi asia: Facebook vai puhtaat kalsarit. Jos ostat silmiä räpäyttämättä uuden 700 euroa maksavan puhelimen, niin kannattaisikohan sinun maksaa jotain myös laadukkaasta pesukoneesta, Mikko Ranta kiteyttää.

Teksti: Matti Välimäki
Kuva: Shutterstock 

Tulosta

Osallistu keskusteluun

Kommentit


Uutiset

Kauppalista kunniaan

Ruokahävikin vähentäminen on ekoteko, joka tekee hyvää myös kukkarolle. Keinot ovat usein varsin yksinkertaisia. Lue lisää

Uutiset

Koti vihreäksi

Suomalaiset ovat innostuneet viherkasveista. Puutarhaliikkeet tekevät myyntiennätyksiä ja kasveja harrastavat nykyään myös nuoret miehet. Lue lisää

ESEn uutiset

Etelä-Savon Energia jatkaa panostamista uusiutuviin energiamuotoihin

Etelä-Savon Energia Oy:n (ESE) toimitusjohtaja Erkki Karppanen kertoi ma 16.1.2017 Mikkelin Hallitustorilla Muikkukontilla pidetyssä lehdistötilaisuudessa, että Etelä-Savon Energia Oy jatkaa panostamistaan uusiutuviin energiamuotoihin ja tänä vuonna erityisesti aurinkoenergiaan. Määrätietoinen panostaminen uusiutuviin energiamuotoihin on aloitettu jo vuonna 2013. Lue lisää

Energiatehokkuus

Kauppalista kunniaan

Ruokahävikin vähentäminen on ekoteko, joka tekee hyvää myös kukkarolle. Keinot ovat usein varsin yksinkertaisia. Lue lisää

Pääkirjoitus

Energia-alaa valvotaan ja säännellään

Energia on erittäin merkityksellinen osa yhteiskuntaa, sen toimintaa, menestymistä ja viihtyisyyttä. Tämä merkityksellinen yhteiskunnallinen asema houkuttelee valvontaan ja sääntelyyn ja energia-alalla onkin muita teollisuustoimialoja enemmän toimialalle räätälöityä sääntelyä. Lue lisää

Vertailut

Premiumia ja tavallisuutta

Sähköautoja alkaa olla tarjolla jo eri luokkiin, niin premiumiin kuin kansanautoluokkaan. Tosin varsinaista kansansähköautoa ei ole vielä nähty, sen verran hinnat ovat edelleen korkeat. Vaihtoehtoja löytyy eri hintaluokkiin ja ajomatkat yhdellä latauksella alkavat olla useimmille riittävät. Vertailimme miten Jaguar I-Pace ja Hyundai Kona Electric soveltuvat pidemmille matkoille ja kaupunkiin. Lue lisää

Kodintekniikka

3D-television paluu?

OLED-televisioiden myynti kasvaa tänä vuonna jopa 30 prosenttia. Samalla yleistyvät 8k-hypertarkat televisiot. Kuuma kysymys on, koittaako pian lasittoman 3D-television aika? Lue lisää

Turvallisuus

Vinkit kodin suojaamiseksi joululoman ajaksi

Loma-ajat näkyvät piikkinä asuntomurroissa. Jos kotisi jää jouluna pidemmäksi aikaa tyhjilleen, varmista, että se on kunnolla lukittu ja näyttää asutulta. Kodin saa näyttämään asutulta esimerkiksi ohjaamalla valaistusta ajastimilla tai etäohjauksella. Lue lisää

Lämmitys

Älä säästä sisäilman laadussa

Pakkasten paukkuessa tuntuu tärkeältä estää kylmän ilman virtaus huoneistoon energiasäästösyistä. Harkitsemattomasti tehtynä se voi kuitenkin aiheuttaa sisäilmaongelmia. Lue lisää

Liikenne

Autot parkkiin ilman kuljettajaa

Automatisoitu ajaminen eli ilman kuljettajaa liikkuvat autot ovat tulevaisuutta. Nyt tällä tiellä on päästy askel eteenpäin, kun Euroopassa on saatu lupa ensimmäiselle automatisoidulle pysäköintijärjestelmälle. Lue lisää

Laiteuutuudet

Tuoretta mehua aamuun

Braun on lisännyt PurEase-aamiaissarjaan SJ3100 mehulingon. Sulavalinjainen mehulinko on varustettu uusilla teknologioilla, joiden ansiosta hommat hoituvat nopeasti ja siististi. Lue lisää