Moottoroitu sänky on monelle avuksi

27.09.2016, klo 13:40Kommentteja 0

Hyvään unenlaatuun kannattaa panostaa. Moottoroidusta sängystä hyötyvät monet sänkyjen hyvien säätöominaisuuksien ansiosta. Tarvitsetko sinä helpotusta levottomille jaloille, rentoutusta stressiin tai parempaa hengitysasentoa?

Moottorisoidun sängyn monipuolisuuteen kannattaa ilman muuta tutustua kertoo Toimivan kodin fysioterapeutti Mira Helander-Djateu.

Tämän päivän sängyissä säätöominaisuudet ovat kehittyneet ja esimerkiksi sänkyjen kokoaminen on Helander-Djateun mukaan yksinkertaista ja sängyn rakenteen osat ovat kevyempiä.

Sängyn käyttötarve on oleellinen hankinnassa eli valitaanko sänky moottori- vai hoivapohjalla. Myös sängyn leveys ja mahdollisten nousutukien ja laitojen tarve turvallisuuden kannalta on huomioitava. Monesti myös patjan hankinta tulee kyseeseen ja tämä mietitään erikseen. Suomalaiset uusivat liian harvoin patjoja vaikka niiden ”parasta ennen päiväys” olisi mennyt jo ajat sitten.

– Moottoroituja sänkyjä voisi suositella lähes jokaiselle, sillä säätöominaisuuksia voi käyttää tarpeen mukaan – tai ei ollenkaan. Moottoroidut sängyt ovat tänä päivänä myös kivannäköisiä eivätkä ”sairaalasängyn” näköisiä.

Kehon patjaan kohdistama paine voidaan mitata ja patja räätälöidä näin käyttäjälleen tarkasti. Rentoutusta lisää hierova ominaisuus. Stressistä kärsiville rentouttava hetki tekee myös erityisen hyvää, hierova ominaisuus loppuu itsestään ja rentoutunut henkilö pääsee unten maille.

Kurjaa kuorsaamista

Kuorsaamisesta ei nauti itse kuorsaaja eikä vieressä nukkujakaan. Molempien uni voi olla katkonaista, jos yöllinen ”sahaus” jatkuu. 

Kuorsaaminen voi johtua ylipainosta, tupakoinnista tai ahtaista hengitystiehyeistä. Sopimaton nukkumisasento voi olla myös osasyyllinen. Kuorsaamisoireita voi helpottaa kohottamalla moottoroidun vuoteen päätyä ja sama pätee myös tulevan talven flunssakauden alkaessa.

– Tukkoinen nenä ja yskiminen saavat helpotusta, kun pääty on koholla vaikka muutaman sentin. Uniapneasta eli unenaikaisista hengityskatkoksista kärsiviä auttaa kylkiasento, laadukkaalla patjalla se on mahdollista ja päätypuolen nosto on tähänkin hyvä asia.

– Moottoroitu sänky tuo myös monelle selkävaivoja potevalle helpotusta. Moottoroitu sänky voidaan räätälöidä myös kehon muotojen ja kroonisten kiputilojen mukaan. Moni kärsii myös keskushermostoperäisestä levottomien jalkojen syndroomasta, jolloin ihmisellä on pakottava tarve liikutella jalkojaan niiden muuten kipeytyessä.

– Vuoteen jalkojen puoleista päätyä kohottamalla ja hierontamoottoreita hyödyntämällä saa rentoutettua jalat samalla ja lievennettyä epämukavia tuntemuksia.

Moottoroitu sänky ei riitä sellaisenaan, ergonomisesti ja kehoa oikein tukeva patja on kuin ”kansi vakan päälle”. Patjojen materiaalit voidaan valita niin, että ne täyttävät allergisen tiukimmat vaatimukset ja estävät pölypunkit.

Sänky – huvielämän keskus

Moni lukee tai katselee mielellään televisiota sängyssä rentoutuen, mutta usein huonossa asennossa. Ei ole yhtään hullumpi ajatus nostaa jalkojen puoleista päätyä koholle ja hiukan pääpuoltakin lihasten rentoutuessa.  

Parhaimmillaan moottoroidusta sängystä saa omalle keholle ja mielelle sopivan todellisen laiskanlinnan ja kun on unen aika, niin moottoroitu sänky vaalii nukkujaa. Hyvään sänkyyn sijoittaminen kannattaa ehdottomasti – sanontakin kuuluu jotakuinkin, että hyvä uni on kuin rahaa tallettaisi pankkiin.

Aamun sarastus kaamoksen kaatajaksi

Pimeyden voimat saapuvat jälleen. Kaamos ympäröi kaiken ja monet valtaa lohduttomuus. Pimeys voi tuntua niin ikävältä, että sarastusvalon parissa viihtyy hyvin puolisenkin tuntia. Valon käyttöönotonkin voi aikaistaa vastaiskuna kaamokselle.

Sarastusvalo on varsinainen herättäjävalo, sen valo on kuin hitaasti puolessa tunnissa nouseva aurinko eikä kirkas valo pamahda tajuntaan hetkessä. Valo on armollinen heräävälle. Jos ihminen herää jatkuvasti herätyskellon tai kännykän äkilliseen ääneen niin aamu voi olla jo hyvinkin stressaava ja verenpaine ja pulssi kohoavat.

Vähitellen huoneen täyttävä valo antaa keholle luonnollisen herätyksen.  Sarastusvaloon voi myös toisinaan liittää radion äänen. Radion lempikanavan siivittämä aamu voi olla hitusen parempi kuin herätyskellon pärinä. Valo kirkastuu eri malleissa joko portaattomasti tai sykäyksittäin. Kirkastumisajoissa on myös eroja 15 minuutista jopa kahteen tuntiin. 

Kirkasvalolamppua lähes vastaava valoteho saadaan led-tekniikalla. Led-valossa on sama aallonpituus, jota käytetään myös kirkasvalolampuissa. Tämä aallonpituus vaikuttaa kehossa melatoniini-hormonin kehityksen hidastumiseen.

Sarastusvaloissa on myös usein mahdollisuus äänen käyttämiseen herätyksen apuna. Rentouttavia ääniä ovat meren kohina, linnunlaulu ja erilaiset luonnon äänet. Ja voihan sitä maanantaisin herätä vaikkapa rajuilman ääneen. Käyttäjä voi siirtää myös valitsemaansa musiikkia herätysääneksi.



Unen laatu on terveydelle merkittävää

Hengitysliitto ry:n järjestöjohtaja Mervi Puolanne kertoo, että astma ja keuhkoahtaumatauti ovat merkittäviä kansansairauksia: astmaa sairastaa tutkimusten mukaan 9,5 prosenttia miehistä ja 10,8 prosenttia naisista ja keuhkoahtaumatautia 4,3 prosenttia miehistä ja 3,1 prosenttia naisista. Osa keuhkoahtaumatautia sairastavista sairastaa myös astmaa.

Mervi Puolanne sanoo, että oikeaoppiseen sänkyyn ei kiinnitetä niin paljon huomiota kuin sen puhtauteen.

– Hengityssairailla hyvä unen laatu on osa omahoitoa ja hyvinvointia. Heillä nukkuma-asennolla on merkitystä. Kohotettu asento helpottaa hengitystä.

– Kohotetussa asennossa on helpompi hengittää jo sen vuoksi, että keuhkojen tilavuus kasvaa painovoiman avulla eli pallea laskeutuu alaspäin verrattuna esimerkiksi selinmakuuseen. Kohotettua asentoa käytetään hengenahdistuksessa ja jos hengitys on limainen.

– Hyvät tyynyt ja kohoasento rentouttavat myös niskahartiaseudun lihaksia. Tällöin niskahartiaseutu saadaan rennommaksi. Kyseisen alueen lihakset toimivat niin sanotusti apuhengityslihaksina ja niitä käytetään esimerkiksi hengästyessä ja hengenahdistuksessa.


Mervi Puolanne sanoo, että hyvässä hoidossa olevalla uniapneaa sairastavalla on usein CPAP-laite käytössään, joten laitteen käyttäminen sinänsä poistaa ongelman.

– Suurella osalla on ylipainoa ja hyvä sänky auttaa siinäkin. Hengitystilavuus on heillä pienentynyt vatsaan kertyneen rasvan takia. Se on mekaaninen este pallean tehokkaalle liikkeelle. Kohoasento voi siis palvella heitäkin.

Eniten Puolanne kiinnittäisi huomiota iäkkäillä sängystä ylösnousun onnistumiseen ja toisaalta sänkyyn laskeutumiseen.

– Tässä ratkaisevaa on sängyn korkeus. Ylösnousua helpottaa pääpuolen kippausmahdollisuus. Lisäksi on tärkeää, että sängyssä on laitoja tai tukikahvoja ylösnousuun. Jos joutuu olemaan vuodelevossa, hyvä patja on silloin tärkeää makuuhaavojen ja painaumien välttämiseksi.

– Teimme vuoden alussa kyselyn jäsenillemme ja saimme lähes 900 vastausta. Moni kertoi siinä, että hengityssairauden omahoidosta toteutuu riittävän pitkä uni huonosti. Työssä käyvillä ei ole aikaa nukkua riittävästi ja iäkkäämmillä koettu unenlaatu on huono.

Teksti: Mirkka Kortelainen
Kuvat: Shutterstock, Philips, Unikulma ja Kotio by Niemi

Tulosta

Osallistu keskusteluun

Kommentit


Uutiset

Kauppalista kunniaan

Ruokahävikin vähentäminen on ekoteko, joka tekee hyvää myös kukkarolle. Keinot ovat usein varsin yksinkertaisia. Lue lisää

Uutiset

Koti vihreäksi

Suomalaiset ovat innostuneet viherkasveista. Puutarhaliikkeet tekevät myyntiennätyksiä ja kasveja harrastavat nykyään myös nuoret miehet. Lue lisää

ESEn uutiset

Etelä-Savon Energia jatkaa panostamista uusiutuviin energiamuotoihin

Etelä-Savon Energia Oy:n (ESE) toimitusjohtaja Erkki Karppanen kertoi ma 16.1.2017 Mikkelin Hallitustorilla Muikkukontilla pidetyssä lehdistötilaisuudessa, että Etelä-Savon Energia Oy jatkaa panostamistaan uusiutuviin energiamuotoihin ja tänä vuonna erityisesti aurinkoenergiaan. Määrätietoinen panostaminen uusiutuviin energiamuotoihin on aloitettu jo vuonna 2013. Lue lisää

Energiatehokkuus

Kauppalista kunniaan

Ruokahävikin vähentäminen on ekoteko, joka tekee hyvää myös kukkarolle. Keinot ovat usein varsin yksinkertaisia. Lue lisää

Pääkirjoitus

Energia-alaa valvotaan ja säännellään

Energia on erittäin merkityksellinen osa yhteiskuntaa, sen toimintaa, menestymistä ja viihtyisyyttä. Tämä merkityksellinen yhteiskunnallinen asema houkuttelee valvontaan ja sääntelyyn ja energia-alalla onkin muita teollisuustoimialoja enemmän toimialalle räätälöityä sääntelyä. Lue lisää

Vertailut

Premiumia ja tavallisuutta

Sähköautoja alkaa olla tarjolla jo eri luokkiin, niin premiumiin kuin kansanautoluokkaan. Tosin varsinaista kansansähköautoa ei ole vielä nähty, sen verran hinnat ovat edelleen korkeat. Vaihtoehtoja löytyy eri hintaluokkiin ja ajomatkat yhdellä latauksella alkavat olla useimmille riittävät. Vertailimme miten Jaguar I-Pace ja Hyundai Kona Electric soveltuvat pidemmille matkoille ja kaupunkiin. Lue lisää

Kodintekniikka

3D-television paluu?

OLED-televisioiden myynti kasvaa tänä vuonna jopa 30 prosenttia. Samalla yleistyvät 8k-hypertarkat televisiot. Kuuma kysymys on, koittaako pian lasittoman 3D-television aika? Lue lisää

Turvallisuus

Vinkit kodin suojaamiseksi joululoman ajaksi

Loma-ajat näkyvät piikkinä asuntomurroissa. Jos kotisi jää jouluna pidemmäksi aikaa tyhjilleen, varmista, että se on kunnolla lukittu ja näyttää asutulta. Kodin saa näyttämään asutulta esimerkiksi ohjaamalla valaistusta ajastimilla tai etäohjauksella. Lue lisää

Lämmitys

Älä säästä sisäilman laadussa

Pakkasten paukkuessa tuntuu tärkeältä estää kylmän ilman virtaus huoneistoon energiasäästösyistä. Harkitsemattomasti tehtynä se voi kuitenkin aiheuttaa sisäilmaongelmia. Lue lisää

Liikenne

Autot parkkiin ilman kuljettajaa

Automatisoitu ajaminen eli ilman kuljettajaa liikkuvat autot ovat tulevaisuutta. Nyt tällä tiellä on päästy askel eteenpäin, kun Euroopassa on saatu lupa ensimmäiselle automatisoidulle pysäköintijärjestelmälle. Lue lisää

Laiteuutuudet

Tuoretta mehua aamuun

Braun on lisännyt PurEase-aamiaissarjaan SJ3100 mehulingon. Sulavalinjainen mehulinko on varustettu uusilla teknologioilla, joiden ansiosta hommat hoituvat nopeasti ja siististi. Lue lisää