Sosekeitot valmistuvat helposti ja nopeasti

24.02.2016, klo 08:20Kommentteja 0

Kuuman sosekeiton lempeällä maulla valloitat nälkäiset talvisilla retkillä tai loihdit vaikkapa juhlapöytään makuelämyksen.


Keittiömestari Ulla Liukkonen on iloinen siitä, että ruokakulttuuri ja ruoanlaitto ovat vahvasti esillä mediassa. Erilaiset kokkikilpailut innostavat hänen mukaansa myös kotikeittiössä huikeisiin suorituksiin ja makuelämyksiin.

– Sosekeitot ovat maukkaita ja terveellisiä. Niiden valmistaminen käy nopeasti ja vaivattomasti sauvasekoittimella.

Ulla Liukkosen mukaan sosekeitot sopivat hyvin arkeen ja juhlaan.

– Ylijääneen perunamuussin voi hyödyntää sosekeitossa ja peruna on keiton raaka-aineena sitojana. Perinteinen peruna-purjososekeitto maistuu hyvältä ja porkkasosekeiton osaksi voi laittaa bataattia. Bataatti on lempeän makunsa takia supersuosittu ja siitä voi valmistaa jopa bataatti-ranskalaisia.

Ulla Liukkonen suosittelee sosekeittoihin kotimaisia juureksia.

– Kaikkia juureksia ei voi oikein syödä raakana, joten esimerkiksi keittoon voi laittaa makua tuunaamaan selleriä ja juustolla saa makua täyteläisemmäksi eli kermaakaan ei tarvitse välttämättä käyttää.

Juhlava sosekeitto

Talven juhliin Ulla Liukkonen suosittelee mustajuurisosekeittoa ja sitä voi täydentää vaikkapa riistaherkuilla. Keiton kanssa voi nauttia kuohuviiniä tai valkoviiniä. Keiton voi kruunata esimerkiksi laittamalla yrttiöljystä keiton pinnalle sydämen. Mustajuuressa on aistikas maku ja sen seuraksi sopii myös vahvempikin sulatejuusto.

– Metsäretkille voi ottaa keittoa mukaan termospulloissa. Keittoihin voi lisätä esimerkiksi suppilovahverosilppua, ruohosipulia tai periaatteessa sosekeiton ja sen ”tilpehöörit” voi hyödyntää jääkaapin antimista.

Vireä 60-vuotias

Ulla Liukkonen vietti juuri 60-vuotisjuhliaan. Liukkonen työskenteli aikoinaan yli 30 vuotta Osuuskaupan ravintoloissa. Nyt on mukava ”pyörittää” tilausravintolaa ja hoitaa Keittiömestarien asioita.

– Elämänilo ja myönteisyys sekä tasapainoinen elämä pitävät vireänä. Rakastan tätä työtäni ruoan parissa ja haluan viedä suomalasta hyvää ruokakulttuuria eteenpäin Suomessa ja maailmalla. Sanonkin aina, että ikä ei haittaa ja se on vain numeroita. Vanhaa fraasia lainatakseni – ”vierivä keittiömestari ei sammaloidu”, kun tarttuu ilolla ja asenteella uusiin asioihin.

Ulla Liukkonen on
Suomen Keittiömestarit
ry:n puheenjohtaja ja
Suomen Kokkimaa-
joukkueen hallituksen
puheenjohtaja.
Hän luotsaa Lappeen-
rannassa
Linnoituksen
Krouvia.

– Olen helposti lähes-
tyttävä henkilö ja vastaan
milloin mihinkin ruoka-
aiheiseen kysymykseen.

Sosekeittoa mustajuuresta Ullan tapaan

1 mustajuuri
2 isohkoa perunaa
1 kuutio kasvislientä
1 l vettä
2 dl ruokakermaa
¼ tl valkopippuria ja maun mukaan suolaa

Kuori perunat ja mustajuuri. Mustajuuri kuoritaan veden alla, ettei se tummu. Pilko ainekset kuutioiksi. Laita kattilaan suolaa maun mukaan. Keitä kypsäksi ja soseuta sauvasekoittimella. Lisää ruokakerma, pippuri ja suola.

Keitto on mainio lämpimän leivän kanssa tai sitten sen voi kruunata kasvisöljyllä.

– Voit paahtaa Parman kinkkua kuivaksi ja murentaa sitä keiton päälle. 

Kasvis öljy

1 rkl persiljaa, 1 rkl basilikaa, 1 dl öljyäl, maun mukaan suolaa, sokeria ja pippuria. Laita kaikki tehosekoittimeen ja vielä lopuksi laita 1 tl sitruunamehua.

Keitto koristellaan öljyraidalla

Teksti: Mirkka Kortelainen

Tulosta

Osallistu keskusteluun

Kommentit


Uutiset

Kauppalista kunniaan

Ruokahävikin vähentäminen on ekoteko, joka tekee hyvää myös kukkarolle. Keinot ovat usein varsin yksinkertaisia. Lue lisää

Uutiset

Koti vihreäksi

Suomalaiset ovat innostuneet viherkasveista. Puutarhaliikkeet tekevät myyntiennätyksiä ja kasveja harrastavat nykyään myös nuoret miehet. Lue lisää

ESEn uutiset

Etelä-Savon Energia jatkaa panostamista uusiutuviin energiamuotoihin

Etelä-Savon Energia Oy:n (ESE) toimitusjohtaja Erkki Karppanen kertoi ma 16.1.2017 Mikkelin Hallitustorilla Muikkukontilla pidetyssä lehdistötilaisuudessa, että Etelä-Savon Energia Oy jatkaa panostamistaan uusiutuviin energiamuotoihin ja tänä vuonna erityisesti aurinkoenergiaan. Määrätietoinen panostaminen uusiutuviin energiamuotoihin on aloitettu jo vuonna 2013. Lue lisää

Energiatehokkuus

Kauppalista kunniaan

Ruokahävikin vähentäminen on ekoteko, joka tekee hyvää myös kukkarolle. Keinot ovat usein varsin yksinkertaisia. Lue lisää

Pääkirjoitus

Energia-alaa valvotaan ja säännellään

Energia on erittäin merkityksellinen osa yhteiskuntaa, sen toimintaa, menestymistä ja viihtyisyyttä. Tämä merkityksellinen yhteiskunnallinen asema houkuttelee valvontaan ja sääntelyyn ja energia-alalla onkin muita teollisuustoimialoja enemmän toimialalle räätälöityä sääntelyä. Lue lisää

Vertailut

Premiumia ja tavallisuutta

Sähköautoja alkaa olla tarjolla jo eri luokkiin, niin premiumiin kuin kansanautoluokkaan. Tosin varsinaista kansansähköautoa ei ole vielä nähty, sen verran hinnat ovat edelleen korkeat. Vaihtoehtoja löytyy eri hintaluokkiin ja ajomatkat yhdellä latauksella alkavat olla useimmille riittävät. Vertailimme miten Jaguar I-Pace ja Hyundai Kona Electric soveltuvat pidemmille matkoille ja kaupunkiin. Lue lisää

Kodintekniikka

3D-television paluu?

OLED-televisioiden myynti kasvaa tänä vuonna jopa 30 prosenttia. Samalla yleistyvät 8k-hypertarkat televisiot. Kuuma kysymys on, koittaako pian lasittoman 3D-television aika? Lue lisää

Turvallisuus

Vinkit kodin suojaamiseksi joululoman ajaksi

Loma-ajat näkyvät piikkinä asuntomurroissa. Jos kotisi jää jouluna pidemmäksi aikaa tyhjilleen, varmista, että se on kunnolla lukittu ja näyttää asutulta. Kodin saa näyttämään asutulta esimerkiksi ohjaamalla valaistusta ajastimilla tai etäohjauksella. Lue lisää

Lämmitys

Älä säästä sisäilman laadussa

Pakkasten paukkuessa tuntuu tärkeältä estää kylmän ilman virtaus huoneistoon energiasäästösyistä. Harkitsemattomasti tehtynä se voi kuitenkin aiheuttaa sisäilmaongelmia. Lue lisää

Liikenne

Autot parkkiin ilman kuljettajaa

Automatisoitu ajaminen eli ilman kuljettajaa liikkuvat autot ovat tulevaisuutta. Nyt tällä tiellä on päästy askel eteenpäin, kun Euroopassa on saatu lupa ensimmäiselle automatisoidulle pysäköintijärjestelmälle. Lue lisää

Laiteuutuudet

Tuoretta mehua aamuun

Braun on lisännyt PurEase-aamiaissarjaan SJ3100 mehulingon. Sulavalinjainen mehulinko on varustettu uusilla teknologioilla, joiden ansiosta hommat hoituvat nopeasti ja siististi. Lue lisää