Tablettien perusominaisuudet tuntemattomia monille

24.06.2015, klo 12:30Kommentteja 0

Monet tablettien perusominaisuudetkin ovat tuntemattomia suomalaisille. Lähes 30 prosenttia ihmisistä ei kyselyn mukaan tiennyt, että tabletin kuvan lähettäminen onnistuu langattomasti televisioon ja äänen lähettäminen langattomasti kaiuttimiin.

Kesällä ollaan kotiverkon kantamattomissa, joten tablettien verkkoyhteys ja muistin määrä ovat erityisen tärkeitä.

- Nykyään halutaan kuluttaa verkosta ladattavia tai streemattavia sisältöjä myös kodin ulkopuolella. Suomessa myydyistä Android-laitteista jo yli 60 prosenttia on varustettu verkkoyhteydellä ja Ipadeistakin yli 50 prosenttia, kertoo Gigantin tableteista vastaava myyntijohtaja Jarno Sainio.

Harva kuitenkaan tietää, että verkkoyhteyden voi ostaa vaikka vain päiväksi.

- Jos muina aikoina tabletti on kotiverkossa, niin mummolareissulle napsautetaan 4G päälle. Tyypillisesti operaattorit veloittavat tästä 1-2 euroa päivässä, mikä on suhteellisen edullinen hinta siitä, että takapenkki pysyy tyytyväisenä.

Lisää muistia tablettiin

Kesämatkalle tyypillisesti myös ladataan mukaan leffoja, jotka vievät useita gigoja tilaa tabletin muistista.

- Aiemmin, jos osti vaikka 16-gigaisen tabletin, niin sillä oli pärjättävä. Nämä vanhentuneet käsitykset ovat tosi vahvassa ja monet eivät edes tule ajatelleeksi, että tabletteihin olisi mahdollista saada lisämuistia.

- Lisämuistit muistuttavat tavallista muistitikkua tai muistikorttia. Androideissa lisämuisti laitetaan pääsääntöisesti laitteen sisällä olevaan muistikorttipaikkaan ja Ipadeissa se yhdistetään Lightning-liitäntään, Sainio avaa.

Selvitä tabletin perusominaisuudet

Monet tablettien perusominaisuudetkin ovat vielä tuntemattomia suomalaisille

Gigantti selvitti keväällä 2015 suomalaisten tiedontasoa koskien tabletteja kolmella yksinkertaisella kysymyksellä: Mitkä ovat tärkeimmät ominaisuudet, joihin kiinnittäisit ostoprosessissa huomiota? Kuinka kiinnostavina koet seuraavat ominaisuudet ostamisen kannalta? Mitkä seuraavista ominaisuuksista ovat sinulle uutta tietoa?

- Äänen ja kuvan lähettäminen tabletista langattomasti kiinnostaa erittäin paljon, mutta lähes kolmasosalle nämä ominaisuudet olivat uutta tietoa. Tulos oli meillekin yllätys, sillä esimerkiksi tämä niin sanottu näytön peilaamisominaisuus on ollut tableteissa lähes alusta asti, Sainio kertoo.

Tutkimuksen tiedonkeruu tehtiin keväällä 2015, ja siihen vastasi 2550 18–79-vuotiasta suomalaista. Otos muodostettiin sukupuolen, iän ja asuinpaikan mukaan. Vastaajat ohjattiin vastaamaan kahden tuoteryhmän kysymyksiin, joissa panelisti vastaa tai on osavastuussa hankinnasta. Tutkimuksen toteutti mediatoimisto Vizeum.

Lehtien lukeminen tabletilla tunnetaan ominaisuutena hyvin ja sitä pidetään myös yhtenä tärkeimmistä ominaisuuksista. Monien energiayhtiöiden julkaisemat sähköiset asiakasviestintä sivustot, asiakaslehdet ovat luettavissa kaikilla tabletlaitteilla ja myös älypuhelimilla, kuten tämäkin sivusto.

Tablettien ominaisuuksien kiinnostavuus ostamisen kannalta

Kuinka kiinnostavana koet seuraavat ominaisuudet ostamisen kannalta? Vastaukset 4-5: Kiinnostava tai erittäin kiinnostava. Kaikki vastaajat (n=538)

1. Suoran TV-lähetyksen seuraaminen tabletista missä vain olet – 73 % vastaajista
2. Tabletin kuvan lähettäminen televisioon – 68 % vastaajista
3. Langaton tulostus - mahdollisuus tulostaa ilman, että tulostin ja tietokone on kytketty toisiinsa johdolla – 63 % vastaajista
4. Tabletin äänen lähettäminen langattomasti erillisiin kaiuttimiin kotona. Musiikin ohjaaminen tabletista ja musiikin kuuntelu erillisistä kaiuttimista – 62 % vastaajista
5. Sanomalehtien lukeminen tabletilla – 59 % vastaajista
6. Uusi laite käyttövalmiiksi asennettuna – 56 % vastaajista
7. Kirjan lukeminen tabletilla – 40 % vastaajista

Tablettien ominaisuudet, joista ei aiemmin tiennyt

Merkitse ne ominaisuudet, jotka olivat sinulle uutta tietoa. Kaikki vastaajat (n=538)

1. Tabletin kuvan lähettäminen televisioon – 27 % vastaajista
2. Tabletin äänen lähettäminen langattomasti erillisiin kaiuttimiin kotona. Musiikin ohjaaminen tabletista ja musiikin kuuntelu erillisistä kaiuttimista – 26 % vastaajista
3. Langaton tulostus - mahdollisuus tulostaa ilman että tulostin ja tietokone on kytketty toisiinsa johdolla – 25 % vastaajista
4. Uusi laite käyttövalmiiksi asennettuna – 22 % vastaajista
5. Suoran TV-lähetyksen seuraaminen tabletista missä vain olet – 15 % vastaajista
6. Kirjan lukeminen tabletilla – 4 % vastaajista
7. Sanomalehtien lukeminen tabletilla – 3 % vastaajista

Tablettien tärkeimmät ominaisuudet

Jos olisit nyt ostamassa seuraavien kategorioiden tuotteita, mitkä ovat tärkeimmät ominaisuudet, joihin kiinnittäisit ostoprosessissa huomiota? Vastaa asteikolla 1-5, jossa 1= en kiinnitä lainkaan huomiota ja 5 kiinnitän erittäin paljon huomiota. Vastaukset 4-5: kiinnittää huomiota ominaisuuteen ostoprosessissa

Kaikki vastaajat (n=538)

1. Näytön koko – 86 % vastaajista
2. Näytön tarkkuus – 84 % vastaajista
3. Käyttöjärjestelmä – 83 % vastaajista
4. Tallennustilan määrä (GB) – 78 % vastaajista
5. Valmistaja / merkki – 70 % vastaajista
6. Helppokäyttöinen – 68 % vastaajista
7. Muistikorttipaikka – 66 % vastaajista
8. SIM-korttipaikka – 60 % vastaajista
9. Tarvikkeiden saatavuus – 55 % vastaajista
10. Tuoteryhmän edullisin hinta – 48 % vastaajista
11. Paino – 42 % vastaajista
12. Design – 40 % vastaajista

Tulosta

Osallistu keskusteluun

Kommentit


Uutiset

Kauppalista kunniaan

Ruokahävikin vähentäminen on ekoteko, joka tekee hyvää myös kukkarolle. Keinot ovat usein varsin yksinkertaisia. Lue lisää

Uutiset

Koti vihreäksi

Suomalaiset ovat innostuneet viherkasveista. Puutarhaliikkeet tekevät myyntiennätyksiä ja kasveja harrastavat nykyään myös nuoret miehet. Lue lisää

ESEn uutiset

Etelä-Savon Energia jatkaa panostamista uusiutuviin energiamuotoihin

Etelä-Savon Energia Oy:n (ESE) toimitusjohtaja Erkki Karppanen kertoi ma 16.1.2017 Mikkelin Hallitustorilla Muikkukontilla pidetyssä lehdistötilaisuudessa, että Etelä-Savon Energia Oy jatkaa panostamistaan uusiutuviin energiamuotoihin ja tänä vuonna erityisesti aurinkoenergiaan. Määrätietoinen panostaminen uusiutuviin energiamuotoihin on aloitettu jo vuonna 2013. Lue lisää

Energiatehokkuus

Kauppalista kunniaan

Ruokahävikin vähentäminen on ekoteko, joka tekee hyvää myös kukkarolle. Keinot ovat usein varsin yksinkertaisia. Lue lisää

Pääkirjoitus

Energia-alaa valvotaan ja säännellään

Energia on erittäin merkityksellinen osa yhteiskuntaa, sen toimintaa, menestymistä ja viihtyisyyttä. Tämä merkityksellinen yhteiskunnallinen asema houkuttelee valvontaan ja sääntelyyn ja energia-alalla onkin muita teollisuustoimialoja enemmän toimialalle räätälöityä sääntelyä. Lue lisää

Vertailut

Premiumia ja tavallisuutta

Sähköautoja alkaa olla tarjolla jo eri luokkiin, niin premiumiin kuin kansanautoluokkaan. Tosin varsinaista kansansähköautoa ei ole vielä nähty, sen verran hinnat ovat edelleen korkeat. Vaihtoehtoja löytyy eri hintaluokkiin ja ajomatkat yhdellä latauksella alkavat olla useimmille riittävät. Vertailimme miten Jaguar I-Pace ja Hyundai Kona Electric soveltuvat pidemmille matkoille ja kaupunkiin. Lue lisää

Kodintekniikka

3D-television paluu?

OLED-televisioiden myynti kasvaa tänä vuonna jopa 30 prosenttia. Samalla yleistyvät 8k-hypertarkat televisiot. Kuuma kysymys on, koittaako pian lasittoman 3D-television aika? Lue lisää

Turvallisuus

Vinkit kodin suojaamiseksi joululoman ajaksi

Loma-ajat näkyvät piikkinä asuntomurroissa. Jos kotisi jää jouluna pidemmäksi aikaa tyhjilleen, varmista, että se on kunnolla lukittu ja näyttää asutulta. Kodin saa näyttämään asutulta esimerkiksi ohjaamalla valaistusta ajastimilla tai etäohjauksella. Lue lisää

Lämmitys

Älä säästä sisäilman laadussa

Pakkasten paukkuessa tuntuu tärkeältä estää kylmän ilman virtaus huoneistoon energiasäästösyistä. Harkitsemattomasti tehtynä se voi kuitenkin aiheuttaa sisäilmaongelmia. Lue lisää

Liikenne

Autot parkkiin ilman kuljettajaa

Automatisoitu ajaminen eli ilman kuljettajaa liikkuvat autot ovat tulevaisuutta. Nyt tällä tiellä on päästy askel eteenpäin, kun Euroopassa on saatu lupa ensimmäiselle automatisoidulle pysäköintijärjestelmälle. Lue lisää

Laiteuutuudet

Tuoretta mehua aamuun

Braun on lisännyt PurEase-aamiaissarjaan SJ3100 mehulingon. Sulavalinjainen mehulinko on varustettu uusilla teknologioilla, joiden ansiosta hommat hoituvat nopeasti ja siististi. Lue lisää