Kiinteistöissä varauduttava sähköautojen lataustarpeeseen

27.09.2016, klo 13:00Kommentteja 0

Sähköautokanta on maassamme vielä pieni, noin tuhat autoa. Määrän ennustetaan kuitenkin nousevan jo vuoteen 2020 mennessä jopa 15 000 kappaleeseen. Siksi myös taloyhtiöiden tulee varautua sähköautojen tuomaan lataustarpeeseen.

Energiatehokkuus- ja ilmastopäästötavoitteiden saavuttamisessa on sähköisellä liikenteellä tärkeä osuus, vaikka myös biopolttoaineiden käyttö vähentää liikenteen päästöjä lähivuosina. EU:n asettamien tavoitteiden mukaan tavanomaiset polttoaineet poistuvat kaupunkiliikenteestä vuotaan 2050 mennessä.

Nämä tavoitteet lisäävät kiinnostusta sähköautoiluun samalla kun markkinoille tulee tavallisia perhekäyttöön tarkoitettuja autoja, joiden toimintasäteet pitenevät oleellisesti nykyisestään. Sähköautosta tulee varteenotettava ja toimiva vaihtoehto yhä useammalle.

Latauksen pääpaino kotioloissa

Sähköautojen lataus tulee tapahtumaan pääasiassa kotipihassa. On ennustettu että yli 90 prosenttia latauksista tehdään kotikiinteistön parkkipaikalla öisin ja vain alle 10 prosenttia julkisissa latauspisteissä. Omakotitalossa jokainen voi asennuttaa itselleen haluamansa latauspisteen, mutta asunto-osakeyhtiöissä ja kiinteistöyhtiöissä latauksen järjestäminen vaatii yhteisiä päätöksiä.

Eri-ikäisten kiinteistöjen sähkötekniikka poikkeaa oleellisesti toisistaan esimerkiksi kapasiteetiltaan. Taloyhtiöiden kannattaa jo nyt selvittää sähköverkon tila ja muutostarpeet sekä sähköliittymän riittävyys.

Samalla kannattaa miettiä latauspisteiden sijoittelu sähköverkon sijainnin mukaan. Latauspisteiden rakentamisen voi aloittaa muutamasta paikasta ja varautua laajentamaan latauspisteiden määrää tarvittaessa. Varautumista ensimmäisten sähköautojen ilmestymiseen ei kannata taloyhtiöissä lykätä, asia on hyvä laittaa alulle jo nyt.

Sähkökulut käyttäjille

Täyssähköautojen latauskustannukset ovat moninkertaiset moottorin esilämmitykseen käytettävään sähköön verrattuna. Kulutus vaihtelee luonnollisesti auton, ajokilometrien ja ajotavan mukaan. Osa käyttäjistä saattaa ladata autoa myös muissa latauspisteissä.

Tästä syystä lataussähkö on oikeudenmukaista veloittaa käyttäjältä. Veloitusperusteeksi sopii parhaiten todellinen, mitattu sähkönkulutus eli latauspisteet on varustettava sähkömittarein.

Asunto-osakeyhtiössä hallitus päättää yhdessä isännöitsijän kanssa selvittää asiaa, jonka jälkeen hallitus voi tuoda asian yhtiökokouksen päätettäväksi. Jos taloyhtiön hallinto ei toimi tässä asiassa, voi osakas pyytää hallitusta selvittämään asiaa. Jos hallitus ei halua lähteä selvittämään asiaa, osakas voi halutessaan itse tehdä esityksen asian käsittelemisestä yhtiökokouksessa. 

Teksti: Ari J. Vesa
Kuva: Scanstockphoto

Tulosta

Osallistu keskusteluun

Kommentit


Uutiset

Kauppalista kunniaan

Ruokahävikin vähentäminen on ekoteko, joka tekee hyvää myös kukkarolle. Keinot ovat usein varsin yksinkertaisia. Lue lisää

Uutiset

Koti vihreäksi

Suomalaiset ovat innostuneet viherkasveista. Puutarhaliikkeet tekevät myyntiennätyksiä ja kasveja harrastavat nykyään myös nuoret miehet. Lue lisää

ESEn uutiset

Etelä-Savon Energia jatkaa panostamista uusiutuviin energiamuotoihin

Etelä-Savon Energia Oy:n (ESE) toimitusjohtaja Erkki Karppanen kertoi ma 16.1.2017 Mikkelin Hallitustorilla Muikkukontilla pidetyssä lehdistötilaisuudessa, että Etelä-Savon Energia Oy jatkaa panostamistaan uusiutuviin energiamuotoihin ja tänä vuonna erityisesti aurinkoenergiaan. Määrätietoinen panostaminen uusiutuviin energiamuotoihin on aloitettu jo vuonna 2013. Lue lisää

Energiatehokkuus

Kauppalista kunniaan

Ruokahävikin vähentäminen on ekoteko, joka tekee hyvää myös kukkarolle. Keinot ovat usein varsin yksinkertaisia. Lue lisää

Pääkirjoitus

Energia-alaa valvotaan ja säännellään

Energia on erittäin merkityksellinen osa yhteiskuntaa, sen toimintaa, menestymistä ja viihtyisyyttä. Tämä merkityksellinen yhteiskunnallinen asema houkuttelee valvontaan ja sääntelyyn ja energia-alalla onkin muita teollisuustoimialoja enemmän toimialalle räätälöityä sääntelyä. Lue lisää

Vertailut

Premiumia ja tavallisuutta

Sähköautoja alkaa olla tarjolla jo eri luokkiin, niin premiumiin kuin kansanautoluokkaan. Tosin varsinaista kansansähköautoa ei ole vielä nähty, sen verran hinnat ovat edelleen korkeat. Vaihtoehtoja löytyy eri hintaluokkiin ja ajomatkat yhdellä latauksella alkavat olla useimmille riittävät. Vertailimme miten Jaguar I-Pace ja Hyundai Kona Electric soveltuvat pidemmille matkoille ja kaupunkiin. Lue lisää

Kodintekniikka

3D-television paluu?

OLED-televisioiden myynti kasvaa tänä vuonna jopa 30 prosenttia. Samalla yleistyvät 8k-hypertarkat televisiot. Kuuma kysymys on, koittaako pian lasittoman 3D-television aika? Lue lisää

Turvallisuus

Vinkit kodin suojaamiseksi joululoman ajaksi

Loma-ajat näkyvät piikkinä asuntomurroissa. Jos kotisi jää jouluna pidemmäksi aikaa tyhjilleen, varmista, että se on kunnolla lukittu ja näyttää asutulta. Kodin saa näyttämään asutulta esimerkiksi ohjaamalla valaistusta ajastimilla tai etäohjauksella. Lue lisää

Lämmitys

Älä säästä sisäilman laadussa

Pakkasten paukkuessa tuntuu tärkeältä estää kylmän ilman virtaus huoneistoon energiasäästösyistä. Harkitsemattomasti tehtynä se voi kuitenkin aiheuttaa sisäilmaongelmia. Lue lisää

Liikenne

Autot parkkiin ilman kuljettajaa

Automatisoitu ajaminen eli ilman kuljettajaa liikkuvat autot ovat tulevaisuutta. Nyt tällä tiellä on päästy askel eteenpäin, kun Euroopassa on saatu lupa ensimmäiselle automatisoidulle pysäköintijärjestelmälle. Lue lisää

Laiteuutuudet

Tuoretta mehua aamuun

Braun on lisännyt PurEase-aamiaissarjaan SJ3100 mehulingon. Sulavalinjainen mehulinko on varustettu uusilla teknologioilla, joiden ansiosta hommat hoituvat nopeasti ja siististi. Lue lisää