Ennakoitava energiapolitiikka mahdollistaa hiilineutraalit investoinnit

23.10.2018, klo 16:01Kommentteja 0

Energiayhtiöt investoivat Suomessa vuosittain yli kaksi miljardia euroa puhtaampaan ja parempaan teknologiaan sekä energiajärjestelmän toimivuuteen. Kansainvälisen energiajärjestö IEA:n maa-arvio toteaa Suomen toteuttavan määrätietoista politiikkaa kohti vuodelle 2030 asetettuja ilmastopoliittisia tavoitteita.

 

Suomen asema energiamurroksessa on hyvä niin energiajärjestelmän, osaamisen kuin viennin kannalta, arvioi energia-alaa edustavan Energiateollisuuden (ET) toimitusjohtaja Jukka Leskelä.

– Kansainvälisen energiajärjestön (IEA) tänään julkistettu maa-arviointi osoittaa, että Suomen pitkäjänteinen energiapolitiikka on tuottanut tulosta.

Leskelä korostaa, että menestyksemme perustuu monipuolisiin energianlähteisiin kuten bioenergiaan, ydin-, tuuli- ja vesivoimaan.

Suomi saa kansainvälistä tunnustusta

Suomi toteuttaa määrätietoista politiikkaa vuodelle 2030 asettamiensa ilmastopoliittisten tavoitteidensa, kuten öljyn käytön puolittamisen ja kivihiilen energiakäytön kiellon, toteuttamiseksi. IEA kuitenkin muistuttaa, että hallituksen on keskityttävä kustannustehokkaisiin toimenpiteisiin tavoitteidensa saavuttamiseksi.

Esimerkiksi tavoiteltaessa 30 % uusiutuvien osuutta liikennepolttoaineissa, Suomen on johtavana kehittyneiden biopolttoaineiden tuottajana varmistettava, että tavoitteeseen pyritään käyttämällä raaka-aineita kestävällä tavalla. Investointien tulee myös kannustaa uusiin biopolttoaineisiin. Biopolttoaineita käytetään kaukoliikenteen ja merenkulun tavarakuljetuksiin sekä ilmailuun.

Lisää nollapäästöisiä kulkuneuvoja

IEA antaa tunnustusta Suomen pyrkimyksille vähentää autojen omistusta ja siirtymistä kohti uusia liikennepalveluja. Tämä ei kuitenkaan saa tapahtua liikenteen kokonaispäästöjen kustannuksella.

– Tarvitaan kokonaisvaltaista näkökulmaa, joka edellyttää myös autojen ja liikennejärjestelmien energiatehokkuuden parantamista ja lisää nollapäästöisiä kulkuneuvoja, muistutti IEA:n varapääjohtaja Paul Simons.

– IEA:n keskeiset suositukset liittyvät määrätietoiseen kehitykseen kohti vuoden 2050 energia- ja ilmastotavoitteita, verotuksen ja tukien tarkistamiseen sähkön ja lämmön yhteistuotannossa ja liikenteessä, ajoneuvojen tehokkuuden, nollapäästöisten ajoneuvojen ja verotuksellisten toimenpiteiden edistämiseen liikenteessä sekä vuoropuheluun pohjoismaisten ja baltialaisten naapureiden kanssa. Monella näillä sektorilla olemme jo aloittaneet suosituksen mukaisia toimia ja jatkossa niitä tulee varmasti lisää, sanoo asunto-, energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen kommentoidessaan IEA:n raporttia.

Nollapäästöisyys ajoneuvoissa ja liikenteessä toteutuu parhaiten sähköautojen määrää kasvattaen.

Politiikan poukkoilevuus myrkkyä

– Aktiivisen ja vaikuttavan ilmastopolitiikan mahdollistaminen on taannut, että energia-alan on helppo yhtyä maa-arvioinnin suositukseen ennakoitavan energiapolitiikan ja pitkän aikavälin ilmastostrategian välttämättömyydestä, muistuttaa Leskelä.

Energiayhtiöt investoivat Suomessa vuosittain yli kaksi miljardia euroa puhtaampaan ja parempaan teknologiaan sekä energiajärjestelmän toimivuuteen. ET:n toimitusjohtaja painottaa, että investoinneille politiikan poukkoilevuus tai toimintaympäristön epävakaus ovat myrkkyä.

– Jatkuvat ja nopeat muutokset tuki- ja verojärjestelmissä luovat epävarmuutta ja haittaavat toivottuja investointeja. Poliittisen ohjauksen on perustuttava vaikutuksiin, kuten kasvihuonekaasujen vähentämiseen. Ei ole järkeä ohjata yksittäisiä teknologioita tai energialähteitä tuilla, veroilla eikä kielloilla, sanoo Leskelä.

Alueellinen yhteistyö tärkeää

IEA huomioi maa-arvioinnissaan myönteisesti energian toimitusvarmuuden sekä Suomen verrattain suuret panostukset teknologian kehitykseen ja käyttöönottoon. Lisäksi arviointi korostaa alueellisen yhteistyön merkitystä energia- ja ilmastopolitiikan toimeenpanossa.

– Energiamarkkinat ja järjestelmät ovat rajat ylittäviä, siksi myös politiikan on oltava sitä, Leskelä huomauttaa.

Tukholmassa marraskuussa järjestettävä pohjoismainen sähkömarkkinafoorumi on tärkeä startti syvemmälle ja dialogisemmalle alueelliselle energiapolitiikalle. Sen onnistuminen on Leskelän mukaan erittäin tärkeää.

– Pohjoismaat ovat melko pieniä, mutta yhdessä olemme jo nyt merkittävä sähkömarkkina. Yhdessä voimme olla myös merkittävä uusien energiapalvelujen ja teknologisten ratkaisujen edistäjä, Suomen suurimman energia-alan etujärjestön toimitusjohtaja Jukka Leskelä sanoo.

 

Teksti: Ari J. Vesa
Kuva: Scanstockphoto

Tulosta

Osallistu keskusteluun

Kommentit


Uutiset

Kauppalista kunniaan

Ruokahävikin vähentäminen on ekoteko, joka tekee hyvää myös kukkarolle. Keinot ovat usein varsin yksinkertaisia. Lue lisää

Uutiset

Koti vihreäksi

Suomalaiset ovat innostuneet viherkasveista. Puutarhaliikkeet tekevät myyntiennätyksiä ja kasveja harrastavat nykyään myös nuoret miehet. Lue lisää

ESEn uutiset

Etelä-Savon Energia jatkaa panostamista uusiutuviin energiamuotoihin

Etelä-Savon Energia Oy:n (ESE) toimitusjohtaja Erkki Karppanen kertoi ma 16.1.2017 Mikkelin Hallitustorilla Muikkukontilla pidetyssä lehdistötilaisuudessa, että Etelä-Savon Energia Oy jatkaa panostamistaan uusiutuviin energiamuotoihin ja tänä vuonna erityisesti aurinkoenergiaan. Määrätietoinen panostaminen uusiutuviin energiamuotoihin on aloitettu jo vuonna 2013. Lue lisää

Energiatehokkuus

Kauppalista kunniaan

Ruokahävikin vähentäminen on ekoteko, joka tekee hyvää myös kukkarolle. Keinot ovat usein varsin yksinkertaisia. Lue lisää

Pääkirjoitus

Energia-alaa valvotaan ja säännellään

Energia on erittäin merkityksellinen osa yhteiskuntaa, sen toimintaa, menestymistä ja viihtyisyyttä. Tämä merkityksellinen yhteiskunnallinen asema houkuttelee valvontaan ja sääntelyyn ja energia-alalla onkin muita teollisuustoimialoja enemmän toimialalle räätälöityä sääntelyä. Lue lisää

Vertailut

Premiumia ja tavallisuutta

Sähköautoja alkaa olla tarjolla jo eri luokkiin, niin premiumiin kuin kansanautoluokkaan. Tosin varsinaista kansansähköautoa ei ole vielä nähty, sen verran hinnat ovat edelleen korkeat. Vaihtoehtoja löytyy eri hintaluokkiin ja ajomatkat yhdellä latauksella alkavat olla useimmille riittävät. Vertailimme miten Jaguar I-Pace ja Hyundai Kona Electric soveltuvat pidemmille matkoille ja kaupunkiin. Lue lisää

Kodintekniikka

3D-television paluu?

OLED-televisioiden myynti kasvaa tänä vuonna jopa 30 prosenttia. Samalla yleistyvät 8k-hypertarkat televisiot. Kuuma kysymys on, koittaako pian lasittoman 3D-television aika? Lue lisää

Turvallisuus

Vinkit kodin suojaamiseksi joululoman ajaksi

Loma-ajat näkyvät piikkinä asuntomurroissa. Jos kotisi jää jouluna pidemmäksi aikaa tyhjilleen, varmista, että se on kunnolla lukittu ja näyttää asutulta. Kodin saa näyttämään asutulta esimerkiksi ohjaamalla valaistusta ajastimilla tai etäohjauksella. Lue lisää

Lämmitys

Älä säästä sisäilman laadussa

Pakkasten paukkuessa tuntuu tärkeältä estää kylmän ilman virtaus huoneistoon energiasäästösyistä. Harkitsemattomasti tehtynä se voi kuitenkin aiheuttaa sisäilmaongelmia. Lue lisää

Liikenne

Autot parkkiin ilman kuljettajaa

Automatisoitu ajaminen eli ilman kuljettajaa liikkuvat autot ovat tulevaisuutta. Nyt tällä tiellä on päästy askel eteenpäin, kun Euroopassa on saatu lupa ensimmäiselle automatisoidulle pysäköintijärjestelmälle. Lue lisää

Laiteuutuudet

Tuoretta mehua aamuun

Braun on lisännyt PurEase-aamiaissarjaan SJ3100 mehulingon. Sulavalinjainen mehulinko on varustettu uusilla teknologioilla, joiden ansiosta hommat hoituvat nopeasti ja siististi. Lue lisää