Suomen sähköiset sata vuotta osa4: 1995-2017: Suomi-neidolla on älypuhelin kädessään

23.11.2017, klo 09:56Kommentteja 0

Suomi – ja koko maailma – ovat muuttuneet valtavasti viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana. Internetillä, digitaalitekniikalla ja myös älypuhelimilla on ollut keskeinen osa murroksessa.

Vuonna 1995 Suomesta tuli EU:n jäsen. Toukokuussa juhlittiin jääkiekon Suomen mestaruutta ja kaikki hoilasivat laulua ”Den glider in”. Huoneen nurkassa omaa säksätystään piti modeemi, joka otti yhteyttä Word Wide Webbiin.

Internet levisi vauhdilla. Kielenkäyttöömme vakiintui uusia termejä kuten nettisurffailu, interaktiivisuus ja Tiedon valtatie.

Samaan aikaan myös suomalaisella matkapuhelinvalmistajalla meni lujaa. Vuonna 1998 Nokiasta tuli jo maailman suurin matkapuhelinyhtiö. Sillä oli huomattava osuus koko Suomen bruttokansantuotteesta.

 

Milleniumista selvittiin

Vuoden 2000 lähestyessä pelättiin kovin, että tietokoneet kaatuisivat ja maailma menisi sekaisin. Pelko osoittautui turhaksi. Kun uudelle vuosituhannelle siirryttiin, vain samppanjapullot poksahtelivat.

Vaan pienempiä ja isompia tussahduksia kuului sitten 2000-luvun alkuvuosina, kun niin sanottu it-kupla puhkesi. Kävi ilmi, että jos yrityksillä oli tarjota vain suuria suunnitelmia, niin pelkkä kirjainyhdistelmä it ei tehnyt autuaaksi.

Moni piensijoittaja huomasi, että olisi ollut järkevämpää sijoittaa vaikkapa Millenium-muumimukeihin.

 

Digi, digi, digi

Mukaan mahtui tietenkin myös paljon menestystarinoita. 2000-luvun alussa suomalaiset teinit ja vähän vanhemmatkin innostuivat yhteisöpalvelu IRC galleriasta, nuoremmat vierailivat taasen ahkeraan Habbo-hotellissa.

Sana digi iskostettiin pysyvästi suomalaisten mieleen viimeistään vuonna 2007, digibokseilla, kun maanpäälliset televisiolähetykset muuttuivat digitaalisiksi.

Samaan aikaan digitaalikamerat, kännykkäkamerat ja kuvien lataaminen nettiin innostivat yhä useammat dokumentoimaan omaa arkeaan ja viestimään kuvilla.

 

Älypuhelimia ja vihaisia lintuja

Muun muassa irc-gallerian kautta suomalaisillakin oli omat saumansa some-bisneksessä – vaikka somesta ei vielä tuolloin puhuttukaan. Toden teolla ilmiö alkoi levitä koko kansan keskuuteen vuonna 2008, kun Facebookin suomenkielinen versio starttasi.

Tuolloin alkoivat yleistyä myös helpon pääsyn nettiin tarjoavat älypuhelimet. Apple toi vuonna 2007 markkinoille ensimmäisen iPhonensa, jossa oli näppäimistön sijasta monivärinen kosketusnäyttö. Laite mullisti matkapuhelinmaailman ja Nokiankin johtoasema alkoi järkkyä.

Myös esimerkiksi suomalainen peliyhtiö Rovio päätti keskittyä iPhone-pelien valmistukseen. Sen Angry Birds -peli valloitti maailmaa. Sittemmin suomalaisfirma Supercell on tehnyt peleistä miljardibisnestä.

Vuoden 2010 tietämillä mobiilipelejä alettiin pelata paitsi kännyköillä myös taulutietokoneilla eli tableteilla.

 

Jukolan Jussi louhii dataa

Modeemien raksuttaessa vuonna 1995, harva pystyi edes kuvittelemaan, missä olisimme vuonna 2017.

Internet on esimerkiksi muuttanut maailman pienemmäksi; sillä on ollut keskeinen rooli kansainvälistymisessä ja globalisaatiossa.

Internet ja digitaalisuus ovat synnyttäneet aivan uudenlaisia ilmiöitä, verkostoja, bisnestä, työtä ja palveluita – ja näitä syntyy koko ajan lisää, kiihtyvällä vauhdilla.  

Vietämme verkossa yhä suuremman osan elämästämme. Verkko vaikuttaa monin tavoin ajatteluumme ja tapaamme hahmottaa maailmaa.

Suomen itsenäistyessä Jukolan Jussit kuokkivat suota. Tänään heidän perillisensä saattavat vaikka louhia dataa, eli etsiä oleellista tietoa valtavista tietomassoista.

Tekoälyn ja automaation myötä monia työpaikkoja on kadonnut, mutta vastaavasti myös uusia on syntynyt.

 

Ilmasto muuttuu, Suomi myös

Mutta kaikki ei ole tietenkään pelkkää digiä.

Erityisesti 2000- ja 2010 -luvulla maailmaa – ja Suomea – ovat muokanneet myös esimerkiksi ilmastonmuutos ja taistelu sen hillitsemiseksi.

Suomeen on rakennettu paljon muun muassa tuulivoimaa ja omakotitalojenkin katolle on alkanut ilmestyä aurinkopaneeleja. Energiataloudessa pyritään pois fossiilisista polttoaineista ja maan hallitus tukee nykyään voimakkaasti bioenergiaa.

Tulevaisuus vaatinee meiltä kuitenkin vielä suurempia tekoja ja ratkaisuja.

Taistelu ilmastonmuutosta vastaan tulee olemaan ihmiskunnan keskeisiä haasteita tästä eteenpäin.

 

Vuodet 1995-2017 muistetaan myös esimerkiksi:

1998 & 1999 Mika Häkkinen Formula F1 -maailmanmestariksi
1999 Salaiset elämät alkaa MTV3:lla
2000 Suomen presidentiksi valitaan ensimmäisen kerran nainen, Tarja Halonen
2001 Lahden doping-skandaali
2001 Suuri seikkailu, ensimmäisiä kotimaisia tositelevisio-ohjelmia
2001 WTC-terrori-isku järkyttää myös Suomessa
2004 Tsunamissa Thaimaassa kuolee myös lukuisia suomalaisia
2006 Lordi voittaa euroviisut
2007 Maailmanlaajuinen finanssikriisi
2011 Suomi voittaa toisen kerran jääkiekon MM:n
2013 Nokia myy matkapuhelintoimintonsa Microsoftille
2015 Kansainväliset kriisit heijastuvat myös Suomeen: maahan saapuu yli 32 000 turvapaikanhakijaa
2017 Donald Trump aloittaa Yhdysvaltain presidenttinä
2017 Suomi juhlii satavuotista itsenäisyyttään

Teksti: Matti Välimäki

Tulosta

Osallistu keskusteluun

Kommentit


Uutiset

Kauppalista kunniaan

Ruokahävikin vähentäminen on ekoteko, joka tekee hyvää myös kukkarolle. Keinot ovat usein varsin yksinkertaisia. Lue lisää

Uutiset

Koti vihreäksi

Suomalaiset ovat innostuneet viherkasveista. Puutarhaliikkeet tekevät myyntiennätyksiä ja kasveja harrastavat nykyään myös nuoret miehet. Lue lisää

ESEn uutiset

Etelä-Savon Energia jatkaa panostamista uusiutuviin energiamuotoihin

Etelä-Savon Energia Oy:n (ESE) toimitusjohtaja Erkki Karppanen kertoi ma 16.1.2017 Mikkelin Hallitustorilla Muikkukontilla pidetyssä lehdistötilaisuudessa, että Etelä-Savon Energia Oy jatkaa panostamistaan uusiutuviin energiamuotoihin ja tänä vuonna erityisesti aurinkoenergiaan. Määrätietoinen panostaminen uusiutuviin energiamuotoihin on aloitettu jo vuonna 2013. Lue lisää

Energiatehokkuus

Kauppalista kunniaan

Ruokahävikin vähentäminen on ekoteko, joka tekee hyvää myös kukkarolle. Keinot ovat usein varsin yksinkertaisia. Lue lisää

Pääkirjoitus

Energia-alaa valvotaan ja säännellään

Energia on erittäin merkityksellinen osa yhteiskuntaa, sen toimintaa, menestymistä ja viihtyisyyttä. Tämä merkityksellinen yhteiskunnallinen asema houkuttelee valvontaan ja sääntelyyn ja energia-alalla onkin muita teollisuustoimialoja enemmän toimialalle räätälöityä sääntelyä. Lue lisää

Vertailut

Premiumia ja tavallisuutta

Sähköautoja alkaa olla tarjolla jo eri luokkiin, niin premiumiin kuin kansanautoluokkaan. Tosin varsinaista kansansähköautoa ei ole vielä nähty, sen verran hinnat ovat edelleen korkeat. Vaihtoehtoja löytyy eri hintaluokkiin ja ajomatkat yhdellä latauksella alkavat olla useimmille riittävät. Vertailimme miten Jaguar I-Pace ja Hyundai Kona Electric soveltuvat pidemmille matkoille ja kaupunkiin. Lue lisää

Kodintekniikka

3D-television paluu?

OLED-televisioiden myynti kasvaa tänä vuonna jopa 30 prosenttia. Samalla yleistyvät 8k-hypertarkat televisiot. Kuuma kysymys on, koittaako pian lasittoman 3D-television aika? Lue lisää

Turvallisuus

Vinkit kodin suojaamiseksi joululoman ajaksi

Loma-ajat näkyvät piikkinä asuntomurroissa. Jos kotisi jää jouluna pidemmäksi aikaa tyhjilleen, varmista, että se on kunnolla lukittu ja näyttää asutulta. Kodin saa näyttämään asutulta esimerkiksi ohjaamalla valaistusta ajastimilla tai etäohjauksella. Lue lisää

Lämmitys

Älä säästä sisäilman laadussa

Pakkasten paukkuessa tuntuu tärkeältä estää kylmän ilman virtaus huoneistoon energiasäästösyistä. Harkitsemattomasti tehtynä se voi kuitenkin aiheuttaa sisäilmaongelmia. Lue lisää

Liikenne

Autot parkkiin ilman kuljettajaa

Automatisoitu ajaminen eli ilman kuljettajaa liikkuvat autot ovat tulevaisuutta. Nyt tällä tiellä on päästy askel eteenpäin, kun Euroopassa on saatu lupa ensimmäiselle automatisoidulle pysäköintijärjestelmälle. Lue lisää

Laiteuutuudet

Tuoretta mehua aamuun

Braun on lisännyt PurEase-aamiaissarjaan SJ3100 mehulingon. Sulavalinjainen mehulinko on varustettu uusilla teknologioilla, joiden ansiosta hommat hoituvat nopeasti ja siististi. Lue lisää