75000 sähköauton latauspistettä yhdellä asiakkuudella

19.01.2019, klo 11:05Kommentteja 0

Jaguar on ensimmäisenä sähköautovalmistajana mukana verkostossa, jossa yhdellä asiakkuudella on tarjolla Suomessa lähes 1000 latauspistettä ja koko Euroopassa 75000 latauspistettä. Tämä palvelu tarjoaa latauksen helppoutta, jota sähköautoilijat ovat kaivanneet.

Sähköautojen lataus on jatkossa entistä helpompaa ja vaivattomampaa, kun yhdellä asiakkuudella päästään lataamaan eri latauspisteistä. Jaguar on ensimmäisenä valmistajana tarjoamassa asiakkailleen Euroopan johtavan itsenäisen sähköautojen latauspalvelun, Plugsurfingin.

Suomessa järjestelmään ovat jo liittyneet Virta ja Charge & Drive -latauspisteet. Alkuvuoden aikana mukaan on vielä julkistamattomien tietojen mukaan tulossa kolmas suomalainen latausoperaattori.

Latausten laskutukseen Jaguarin oman lataustagin kautta on tulossa kaksi vaihtoehtoa, joko latauksen kestoon perustuva, minuuttipohjainen vaihtoehto tai kiinteään kuukausihintaan perustuva vaihtoehto.

Hinnat ja yksityiskohdat julkistetaan tämänhetkisen tiedon mukaan vuoden ensimmäisen kvartaalin aikana. Ennakkotietona on kuiskittu alkaen kuukausihinnaksi noin 46 euroa, mutta kuten sanottua, hinnoista ja järjestelmästä kerrotaan tarkemmin lähiaikoina.

Latauksen helppoutta

Plugsurfing tarjoaa sähköautojen omistajille ja latausverkostojen omistajille älykkäät lataus- ja maksujärjestelmät, jotka helpottavat sähköautoilijoiden latauspisteiden käyttöä oman kotilatauspisteen ulkopuolella Suomessa ja koko Euroopassa.

Tähän asti sähköautoilijoiden haasteena ovat olleet useat eri latausverkostot, jotka ovat vaatineet oman rekisteröitymisensä ja useiden applikaatioiden käyttöä. Latausverkostojen hajanaisuus vain korostuu keskisessä Euroopassa matkustettaessa. Esimerkiksi Saksassa on 70 eri sähköautojen latausverkostoa.

Julkistettaessa Jaguarin asiakkaidensa käyttöön valitsema Plugsurfing lataus- ja maksuapplikaatio tarjoaa sähköautoilijan käyttöön yli 75000 latauspistettä Euroopassa. Järjestelmä tarjoaa uudenlaista mukavuutta sähköautoilijalle.

Teksti ja kuvat. Ari J. Vesa

Tulosta

Osallistu keskusteluun

Kommentit


Uutiset

Kauppalista kunniaan

Ruokahävikin vähentäminen on ekoteko, joka tekee hyvää myös kukkarolle. Keinot ovat usein varsin yksinkertaisia. Lue lisää

Uutiset

Koti vihreäksi

Suomalaiset ovat innostuneet viherkasveista. Puutarhaliikkeet tekevät myyntiennätyksiä ja kasveja harrastavat nykyään myös nuoret miehet. Lue lisää

ESEn uutiset

Etelä-Savon Energia jatkaa panostamista uusiutuviin energiamuotoihin

Etelä-Savon Energia Oy:n (ESE) toimitusjohtaja Erkki Karppanen kertoi ma 16.1.2017 Mikkelin Hallitustorilla Muikkukontilla pidetyssä lehdistötilaisuudessa, että Etelä-Savon Energia Oy jatkaa panostamistaan uusiutuviin energiamuotoihin ja tänä vuonna erityisesti aurinkoenergiaan. Määrätietoinen panostaminen uusiutuviin energiamuotoihin on aloitettu jo vuonna 2013. Lue lisää

Energiatehokkuus

Kauppalista kunniaan

Ruokahävikin vähentäminen on ekoteko, joka tekee hyvää myös kukkarolle. Keinot ovat usein varsin yksinkertaisia. Lue lisää

Pääkirjoitus

Energia-alaa valvotaan ja säännellään

Energia on erittäin merkityksellinen osa yhteiskuntaa, sen toimintaa, menestymistä ja viihtyisyyttä. Tämä merkityksellinen yhteiskunnallinen asema houkuttelee valvontaan ja sääntelyyn ja energia-alalla onkin muita teollisuustoimialoja enemmän toimialalle räätälöityä sääntelyä. Lue lisää

Vertailut

Premiumia ja tavallisuutta

Sähköautoja alkaa olla tarjolla jo eri luokkiin, niin premiumiin kuin kansanautoluokkaan. Tosin varsinaista kansansähköautoa ei ole vielä nähty, sen verran hinnat ovat edelleen korkeat. Vaihtoehtoja löytyy eri hintaluokkiin ja ajomatkat yhdellä latauksella alkavat olla useimmille riittävät. Vertailimme miten Jaguar I-Pace ja Hyundai Kona Electric soveltuvat pidemmille matkoille ja kaupunkiin. Lue lisää

Kodintekniikka

3D-television paluu?

OLED-televisioiden myynti kasvaa tänä vuonna jopa 30 prosenttia. Samalla yleistyvät 8k-hypertarkat televisiot. Kuuma kysymys on, koittaako pian lasittoman 3D-television aika? Lue lisää

Turvallisuus

Vinkit kodin suojaamiseksi joululoman ajaksi

Loma-ajat näkyvät piikkinä asuntomurroissa. Jos kotisi jää jouluna pidemmäksi aikaa tyhjilleen, varmista, että se on kunnolla lukittu ja näyttää asutulta. Kodin saa näyttämään asutulta esimerkiksi ohjaamalla valaistusta ajastimilla tai etäohjauksella. Lue lisää

Lämmitys

Älä säästä sisäilman laadussa

Pakkasten paukkuessa tuntuu tärkeältä estää kylmän ilman virtaus huoneistoon energiasäästösyistä. Harkitsemattomasti tehtynä se voi kuitenkin aiheuttaa sisäilmaongelmia. Lue lisää

Liikenne

Autot parkkiin ilman kuljettajaa

Automatisoitu ajaminen eli ilman kuljettajaa liikkuvat autot ovat tulevaisuutta. Nyt tällä tiellä on päästy askel eteenpäin, kun Euroopassa on saatu lupa ensimmäiselle automatisoidulle pysäköintijärjestelmälle. Lue lisää

Laiteuutuudet

Tuoretta mehua aamuun

Braun on lisännyt PurEase-aamiaissarjaan SJ3100 mehulingon. Sulavalinjainen mehulinko on varustettu uusilla teknologioilla, joiden ansiosta hommat hoituvat nopeasti ja siististi. Lue lisää