Sähköautolla Suomen talvessa

21.02.2019, klo 13:36Kommentteja 0

Ennakkoluulot nousivat vahvasti esiin kertoessamme etukäteen lähtevämme palaverimatkalle sähköautolla Helsingistä Rovaniemelle. Kun vielä mainitsimme yöpyvämme lähtöpäivänä Rovaniemellä, kiinnostuneita ja osin epäileviä riitti. Mutta kun illalla viestimme majapaikasta olevamme perillä, vaimenivat epäilyt.





Matkalla ei ollut minkäänlaisia vaikeuksia, vaikka keli oli raskas ja vaikea. Lunta, lumivalleja tiellä, jäätä, rekkojen ohittelua ja lämpötilat lähdön -2 asteesta pohjoisen -23 asteeseen. Olimme liikkeellä kahdella autolla. Taktiikkana oli lisäksi pysähtyä eri pikalatauspisteillä, jotta saamme käsityksen latauspisteiden toimivuudesta ja saavutettavuudesta.

Olimme reissussa kahdella erilaisella sähköautolla, Hyundai Kona Electricillä ja Jaguar I-Pacella. Kumpikin auto selvisi reissusta ongelmitta, eivätkä talvikelit tuoneet juurikaan yllätyksiä. Päinvastoin ajo-ominaisuudet olivat hyvät ja autojen toimivuus huippua.

Ainoat talven tuomat poikkeamat olivat Kona Electricin latausluukun sisään pakkautuva lumi ja I-Pacen kerran jumiin jäänyt takaoven kahva, joka ei vetäytynyt oven sisään liikkeelle lähdön jälkeen. Tämäkin vika korjautui itsestään auton oltua hetken parkkihallissa. Konassa latausliitin jouduttiin pariin kertaan puhdistamaan lumesta, jotta lataus saatiin käyntiin. Lumiongelmaan tullee jollain ajalla ratkaisu pienellä tiivisteen lisäämisellä latausliittimen suojakanteen.


Sähköautolla pärjää hyvin Suomen talvessa pitkälläkin matkalla.

Talvi syö virtaa

Hyundai Kona Electric on varustettu 64 kWh ja Jaguar I-Pace 90 kWh:n akkukapasiteetilla.  Täyssähköautoina nämä kuuluvat ryhmään, jolla yhdellä latauksella hätyytellään jo yli 400 kilometrin ajomatkoja.

Konan WLTP-mittauksen mukainen kantama täydellä akulla on 449 kilometriä ja I-Pacen 470 kilometriä. Toki suuremmat maantienopeudet ja kovat pakkaskelit nostavat kulutusta ja laskevat tätä yhdellä latauksella ajettavaa matkaa, mutta sama tapahtuu myös polttomoottoriauton kohdalla.

Jaguarin kaksi sähkömoottoria osoittautuivat suuremmasta akusta ja WLTP-mittauksen mukaisista arvoista sen verran enemmän sähköä kuluttaviksi, että talvikeleissä maksimiajomatka latauksella putoaa lähelle 300 kilometriä.

Näyttää siltä, että I-Pacen akun kapasiteetista on käytettävissä runsaat 80 kWh. Eräiden aiempien arvioiden mukaan noin 81 kWh. Kulutus vaihteli Rovaniemen matkan aikana latauspisteiden välisellä matkalla 23,8 ja 25,2 kWh:n välillä sadalla kilometrillä. 

Konan akun ilmoitettu käytettävissä oleva kapasiteetti on todellinen käytettävissä oleva nettokapasiteetti eli 64 kWh. Jaguar ja moni muu ilmoittaa akun bruttokapasiteetin eli käytännössä näiden kahden auton akkukapasiteetin ero näyttäisi olevan 64 kWh vastaan 81 kWh.




Toimivaa pikalatausinfraa

Reissuun lähdettiin yli 90 prosentin varaustilassa olevilla akuilla pääkaupunkiseudun lähellä nollaa olevista lämpötiloista. Ensimmäinen pysähdyspiste oli Jaguarilla Jyväskylän keskustassa Virtapisteen pikalaturilla ja Hyundailla Jyväskylän Palokassa Lidlin pikalaturilla, joissa ulkoilman lämpötila oli laskenut -4 asteeseen. Molemmat laturit toimivat moitteetta. Kulutukset näyttivät tälle välille Hyundaille 18,5 kWh ja Jaguarille 24,9 kWh sadalle kilometrille.

Nyt oli lounastauko ja eväiden hakutauko paikallaan. Samalla autojen akut latautuivat. Huomaamatta hieman liian pitkän tauon vuoksi Jaguarin akku latautui jo 94 prosenttisesti varaustilaan. Matka-ajossa akkuja ei yleensä kannata ladata täyteen, koska varaustilan noustessa lataus hidastuu sitä enemmän, mitä lähempänä täyttä lataustilaa ollaan. Hyundai lataa täydellä teholla hieman alle 80 prosentin arvoon ja Jaguar noin 85 prosentin arvoon. Hyundailla tauon pituudeksi tuli tässä kohdassa 56 minuuttia ja Jaguarilla noin tunti 15 minuuttia.

Seuraava pysähdyspaikka Hyundailla oli Hesburger Siikalatva Pulkkila ja tähän 256 kilometrin siirtymään akkua kului 67 prosenttia, mihin luonnollisesti vaikuttivat pienemmät nopeusrajoitukset ja muu liikenne. Koko reissun keskikulutus oli laskenut lukemaan 17,5 kWh/100 km. Jaguarilla pysähdyttiin Kärsämäen Juustoportilla, jonne Jyväskylästä kertyi 226 kilometriä. Jaguarissa tämän välin kulutus oli 23,8 kWh sadalle kilometrille eli hieman pienemmällä kulutuksella kulki Jaguarkin.

Autot siis tuttuun tapaan lataukseen ja miehet ravintolaan sisälle syömään ja kahville. Samalla hoitui muutama sähköposti ja sosiaalisen median päivitys.

Hyundailla tauon pituus oli 56 minuuttia ja Jaguarilla tunti 15 minuuttia ennen kuin kuljettajat palasivat ratin taakse.

Seuraavaksi kohteeksi Hyundailla valikoitui Neste Tupasvilla Kemissä, jonne oli matkaa 196 kilometriä ja Jaguarilla Kuivaniemen Neste Nelosparkissa, jonne matkaa kertyi 198 kilometriä. Autojen keskikulutukset pysyivät ennallaan, Hyundaissa 17,6 kWh ja Jaguarissa 23,6 kWh:ssa sadalla kilometrillä.

Määränpäähän oli matkaa Hyundailla hieman yli sata kilometriä, joten autoa ladattiin vain sen verran, että päästiin perille, matka jatkui jo 27 minuutin kuluttua. Jaguarin latauspisteeltä matka perille näytti 157 kilometriä, mutta sen annettiin latautua hieman pidempään, jotta toimintasädettä on perillä reilusti jäljellä. Jaguarilla tauko venyi lopulta 48 minuuttiin. Päivän viimeisellä välillä nähtiin kohonneen pakkasen -11 – -16 astetta ja ehkä myös hieman painavamman kaasujalan ja vastatuulen vuoksi matkan suurin kulutuslukema 25,2 kWh sadalle kilometrille. Hyundaissa viimeinen väli näkyi toki myös keskikulutuksen kasvuna, joka oli lopulta tälle yhteensä 824 kilometrin matkalle 17,9 kWh sadalle kilometrille, kun Jaguarilla päädyttiin lukuun 24,6 kWh sadalle kilometrille.

Jaguaria ei Rovaniemellä kytketty yöksi lataukseen hotellin pihalla, koska aamulla halusimme nähdä, miten auto lämpenee pakkasesta ilman esilämmitystä ja joka tapauksessa sen jälkeen siirryttiin Rovaniemen keskustan ostoskeskuksen parkkihalliin pikalatauspisteelle esittelemään autoja ja palaveriin.


<

Mukavasti samana päivänä perille pohjoiseen

Kokonaisuudessaan tämä 824 kilometrin matka sujui Hyundailla reilussa 12 tunnissa, josta ajamisen osuus oli 9 tuntia 55 minuuttia ja latausten osuus 2 tuntia 19 minuuttia. Jaguarilla matkaan kului noin tunnin verran enemmän, pidempien lataustaukojen vuoksi.

Reissu oli sanalla sanoen helppo ja lataustauot hyödynnettiin muuhun tekemiseen. On toki ymmärrettävää, että kiireisemmät ihmiset saattavat ihmetellä tätä asennetta, mutta toisaalta tehdyn mittaisia pitkiä ajomatkoja hyvin harva tekee yhden päivän aikana. VTT:n tutkimusten mukaan 79 prosentilla autoilijoista harvemmin toistuva pidempi matka on alle 500 km ja tähän lukemaan molemmilla autoilla pääsee yhdellä välilatauksella, kuten tehty reissu osoitti.

Jo nykyinen latausinfra riittää hyvin tällaiseen pidempäänkin matkustamiseen sähköautolla. Lahden ja Rovaniemen välillä on nykyisin jo 17 pikalaturia, joten oli vain valittava, missä niistä pysähtyy. Lisäksi, vaikka laturi olisikin varattuna, on ison akun turvin helppo ajaa seuraavalle latauspisteelle. Tämä ei toki poista sitä tosiasiaa, että latauspisteitä tarvitaan tulevaisuudessa vieläkin lisää, mutta niitä on myös tulossa sähköautokannan lisääntyessä.

Erityinen toive sähköautoilijalta latausinfran parissa toimijoille olisi panostus suurteholatureihin valtateiden varrella. Sellaisen avulla 80 prosentin varaustason saavuttaminen sujuisi jopa 21 minuuttia nopeammin. Auton hankintaa näiden latureiden puute ei toki estä, mutta on mukava tietää, että tulevaisuudessa autolla tehtävät matkat ovat nopeampia – autojen puolesta valmius löytyy jo.

Teksti: Ari J. Vesa ja Tuukka Heikkilä
Kuvat: Ari J. Vesa

Tulosta

Osallistu keskusteluun

Kommentit


Uutiset

Kauppalista kunniaan

Ruokahävikin vähentäminen on ekoteko, joka tekee hyvää myös kukkarolle. Keinot ovat usein varsin yksinkertaisia. Lue lisää

Uutiset

Koti vihreäksi

Suomalaiset ovat innostuneet viherkasveista. Puutarhaliikkeet tekevät myyntiennätyksiä ja kasveja harrastavat nykyään myös nuoret miehet. Lue lisää

ESEn uutiset

Etelä-Savon Energia jatkaa panostamista uusiutuviin energiamuotoihin

Etelä-Savon Energia Oy:n (ESE) toimitusjohtaja Erkki Karppanen kertoi ma 16.1.2017 Mikkelin Hallitustorilla Muikkukontilla pidetyssä lehdistötilaisuudessa, että Etelä-Savon Energia Oy jatkaa panostamistaan uusiutuviin energiamuotoihin ja tänä vuonna erityisesti aurinkoenergiaan. Määrätietoinen panostaminen uusiutuviin energiamuotoihin on aloitettu jo vuonna 2013. Lue lisää

Energiatehokkuus

Kauppalista kunniaan

Ruokahävikin vähentäminen on ekoteko, joka tekee hyvää myös kukkarolle. Keinot ovat usein varsin yksinkertaisia. Lue lisää

Pääkirjoitus

Energia-alaa valvotaan ja säännellään

Energia on erittäin merkityksellinen osa yhteiskuntaa, sen toimintaa, menestymistä ja viihtyisyyttä. Tämä merkityksellinen yhteiskunnallinen asema houkuttelee valvontaan ja sääntelyyn ja energia-alalla onkin muita teollisuustoimialoja enemmän toimialalle räätälöityä sääntelyä. Lue lisää

Vertailut

Premiumia ja tavallisuutta

Sähköautoja alkaa olla tarjolla jo eri luokkiin, niin premiumiin kuin kansanautoluokkaan. Tosin varsinaista kansansähköautoa ei ole vielä nähty, sen verran hinnat ovat edelleen korkeat. Vaihtoehtoja löytyy eri hintaluokkiin ja ajomatkat yhdellä latauksella alkavat olla useimmille riittävät. Vertailimme miten Jaguar I-Pace ja Hyundai Kona Electric soveltuvat pidemmille matkoille ja kaupunkiin. Lue lisää

Kodintekniikka

3D-television paluu?

OLED-televisioiden myynti kasvaa tänä vuonna jopa 30 prosenttia. Samalla yleistyvät 8k-hypertarkat televisiot. Kuuma kysymys on, koittaako pian lasittoman 3D-television aika? Lue lisää

Turvallisuus

Vinkit kodin suojaamiseksi joululoman ajaksi

Loma-ajat näkyvät piikkinä asuntomurroissa. Jos kotisi jää jouluna pidemmäksi aikaa tyhjilleen, varmista, että se on kunnolla lukittu ja näyttää asutulta. Kodin saa näyttämään asutulta esimerkiksi ohjaamalla valaistusta ajastimilla tai etäohjauksella. Lue lisää

Lämmitys

Älä säästä sisäilman laadussa

Pakkasten paukkuessa tuntuu tärkeältä estää kylmän ilman virtaus huoneistoon energiasäästösyistä. Harkitsemattomasti tehtynä se voi kuitenkin aiheuttaa sisäilmaongelmia. Lue lisää

Liikenne

Autot parkkiin ilman kuljettajaa

Automatisoitu ajaminen eli ilman kuljettajaa liikkuvat autot ovat tulevaisuutta. Nyt tällä tiellä on päästy askel eteenpäin, kun Euroopassa on saatu lupa ensimmäiselle automatisoidulle pysäköintijärjestelmälle. Lue lisää

Laiteuutuudet

Tuoretta mehua aamuun

Braun on lisännyt PurEase-aamiaissarjaan SJ3100 mehulingon. Sulavalinjainen mehulinko on varustettu uusilla teknologioilla, joiden ansiosta hommat hoituvat nopeasti ja siististi. Lue lisää