Aurinkoa ja säästöä

27.02.2017, klo 10:50Kommentteja 0

Päästöttömät tuotantotavat kiinnostavat sähkönkäyttäjiä. Aurinko on listan päällimmäisenä, vaikka aurinkosähkön käyttöä on kokeillut vain murto-osa. Sen hyödyntämisestä ilmoittaa olevansa kiinnostuneita kuitenkin 61 prosenttia. Kolmasosa ilmoittaa jopa olevansa halukas maksamaan uusiutuvan energian käytöstä enemmän.

Suomessa uusiutuvilla energiamuodoilla tuotetun sähkön osuus on jo suuri. Suomessa tuotettu sähkö oli viime vuonna 78-prosenttisesti kasvihuonekaasupäästötöntä. Uusiutuvien energialähteiden osuus oli 45 prosenttia sähköntuotannosta ja kotimaisten energialähteiden osuus 50 prosenttia. Sama suunta on kaukolämmössä. Valtakunnallisesti kaukolämpö on nyt 37-prosenttisesti hiilineutraalia ja 54-prosenttisesti kotimaisilla polttoaineilla tuotettua.

Sekä sähkö- että kaukolämpö ovat ympäristöystävällisiä ja kotimaisuusasteeltaan hyviä lämmitysmuotoja, joissa käyttö ja huoltotoiminnot on pitkälle ulkoistettu energiayhtiöille. Tämä on pitkälle vietyä asumisen mukavuutta, ilman omia huolto- ja kunnossapitomurheita.

Suuntaus on edelleen entistä puhtaampaan energiantuotantoon, joka on myös kuluttajien toive. Yli puolet kuluttajista olisivat tutkimusten mukaan kiinnostuneita siitä, että energiayhtiöt voisivat säätää heidän sähkönkäyttöään kustannusten kurissapitämiseksi ja hintapiikkien välttämiseksi.

Jotta sähkö- ja lämpöjärjestelmämme pysyy toimivana myös tulevaisuudessa, on oleellista, että kaikessa energiapoliittisessa päätöksenteossa otetaan kotimaisen sähköntuotannon kilpailukyky huomioon. Tämä koskee niin verotusta kuin lupa- ja hallintomenettelyjä.

Huolimatta toimivista siirtoyhteyksistä esimerkiksi pohjoismaiden välillä, on tärkeää, että pystymme kaikissa tilanteissa tuottamaan sähköä kysyntää vastaavan tarpeen.

Ari J. Vesa

Tulosta

Osallistu keskusteluun

Kommentit


Uutiset

Kauppalista kunniaan

Ruokahävikin vähentäminen on ekoteko, joka tekee hyvää myös kukkarolle. Keinot ovat usein varsin yksinkertaisia. Lue lisää

Uutiset

Koti vihreäksi

Suomalaiset ovat innostuneet viherkasveista. Puutarhaliikkeet tekevät myyntiennätyksiä ja kasveja harrastavat nykyään myös nuoret miehet. Lue lisää

ESEn uutiset

Etelä-Savon Energia jatkaa panostamista uusiutuviin energiamuotoihin

Etelä-Savon Energia Oy:n (ESE) toimitusjohtaja Erkki Karppanen kertoi ma 16.1.2017 Mikkelin Hallitustorilla Muikkukontilla pidetyssä lehdistötilaisuudessa, että Etelä-Savon Energia Oy jatkaa panostamistaan uusiutuviin energiamuotoihin ja tänä vuonna erityisesti aurinkoenergiaan. Määrätietoinen panostaminen uusiutuviin energiamuotoihin on aloitettu jo vuonna 2013. Lue lisää

Energiatehokkuus

Kauppalista kunniaan

Ruokahävikin vähentäminen on ekoteko, joka tekee hyvää myös kukkarolle. Keinot ovat usein varsin yksinkertaisia. Lue lisää

Pääkirjoitus

Energia-alaa valvotaan ja säännellään

Energia on erittäin merkityksellinen osa yhteiskuntaa, sen toimintaa, menestymistä ja viihtyisyyttä. Tämä merkityksellinen yhteiskunnallinen asema houkuttelee valvontaan ja sääntelyyn ja energia-alalla onkin muita teollisuustoimialoja enemmän toimialalle räätälöityä sääntelyä. Lue lisää

Vertailut

Premiumia ja tavallisuutta

Sähköautoja alkaa olla tarjolla jo eri luokkiin, niin premiumiin kuin kansanautoluokkaan. Tosin varsinaista kansansähköautoa ei ole vielä nähty, sen verran hinnat ovat edelleen korkeat. Vaihtoehtoja löytyy eri hintaluokkiin ja ajomatkat yhdellä latauksella alkavat olla useimmille riittävät. Vertailimme miten Jaguar I-Pace ja Hyundai Kona Electric soveltuvat pidemmille matkoille ja kaupunkiin. Lue lisää

Kodintekniikka

3D-television paluu?

OLED-televisioiden myynti kasvaa tänä vuonna jopa 30 prosenttia. Samalla yleistyvät 8k-hypertarkat televisiot. Kuuma kysymys on, koittaako pian lasittoman 3D-television aika? Lue lisää

Turvallisuus

Vinkit kodin suojaamiseksi joululoman ajaksi

Loma-ajat näkyvät piikkinä asuntomurroissa. Jos kotisi jää jouluna pidemmäksi aikaa tyhjilleen, varmista, että se on kunnolla lukittu ja näyttää asutulta. Kodin saa näyttämään asutulta esimerkiksi ohjaamalla valaistusta ajastimilla tai etäohjauksella. Lue lisää

Lämmitys

Älä säästä sisäilman laadussa

Pakkasten paukkuessa tuntuu tärkeältä estää kylmän ilman virtaus huoneistoon energiasäästösyistä. Harkitsemattomasti tehtynä se voi kuitenkin aiheuttaa sisäilmaongelmia. Lue lisää

Liikenne

Autot parkkiin ilman kuljettajaa

Automatisoitu ajaminen eli ilman kuljettajaa liikkuvat autot ovat tulevaisuutta. Nyt tällä tiellä on päästy askel eteenpäin, kun Euroopassa on saatu lupa ensimmäiselle automatisoidulle pysäköintijärjestelmälle. Lue lisää

Laiteuutuudet

Tuoretta mehua aamuun

Braun on lisännyt PurEase-aamiaissarjaan SJ3100 mehulingon. Sulavalinjainen mehulinko on varustettu uusilla teknologioilla, joiden ansiosta hommat hoituvat nopeasti ja siististi. Lue lisää