Suomen sähköiset sata vuotta, osa 1: 1917-1939: Valoa ja varjoja
23.02.2017, klo 13:02•Kommentteja 0
Satavuotias Suomi on kulkenut pitkän matkan. Taivalta on tehty yhdessä sähkön ja arkeamme muuttaneiden sähkölaitteiden kanssa.
Eduskunta hyväksyi 6.12.1917 julistuksen Suomen itsenäisyydestä. Keskellä pimeintä vuodenaikaa teksti luettiin, mitä todennäköisimmin, hehkulampun valossa.
Sähkö oli tullut Suomeen jo vuoden 1880 tienoilla. Alussa sähköverkot saattoivat olla hyvinkin pieniä ja kattaa vaikkapa vain yhden tehtaan. Sitten suurimpiin kaupunkeihin alkoi nousta omia ”sähkötehtaita” ja sähköverkkoja. 1910-luvulla myös maaseudulle alettiin perustaa kiihtyvällä vauhdilla alueellisia, tavallisimmin vesivoimaa hyödyntäneitä sähköyhtiöitä.
Monissa kaupungeissa sähkölamput korvasivat kaasulamppuja katujen valaistuksessa. Mutta kirkas ja kilpailijaansa paloturvallisempi hehkulamppu sopi tietenkin erinomaisesti myös sisätiloihin. Se avitti askareita pimeässä tehdassalissa ja navetassa, yhtä hyvin pirtin pöydän äärellä kuin kansakoulun luokkahuoneessa.
1920-luvulla, traagisen kansalaissodan jälkeen, nuoren kansakunnan taival alkoi ehkä näyttää askel askeleelta valoisammalta.
Mutta kesti toki vielä noin puoli vuosisataa ennen kuin hehkulamppu loisti jokaisessa niemessä, notkossa ja saarelmassa, johon suomalaiset olivat halunneet kodin nostattaa.
Kohti modernia maailmaa
1920-luvulla yleistyivät myös telefoonit. Vuonna 1922 maamme pääkaupunkiin perustettiin jopa ihan ensimmäinen automaattinen puhelinkeskus.
Puhelimessa hoidettiin ehkä ennen kaikkea käytännöllisiä asioita. Paljon jutun juurta riitti toki myös ajan tapahtumista.
Sellaistakin saatettiin sivuta, että kieltolaista huolimatta naapurin mies heilui taas kylän raitilla liikuttuneessa mielentilassa. Kaupungilla oli nähty polkkatukkainen jazz-tyttö. Tavaratalon seinään oli ilmestynyt neonvaloreklaami. Kauppias oli ostanut ihan oikean automobiilin, sellaisen elävistä kuvista tutun. Paavo Nurmi juoksi kultamitaleja niin Antwerpenin, Pariisin kuin Amsterdamin olympialaisissa.
Ja mitä liikkeeseen ja eteenpäin kiirehtimiseen tuli, niin suurissa kaupungeissa Helsingissä, Turussa ja Viipurissa oli voinut jo pitkään hypätä myös sähköraitiovaunun kyytiin.
1920-luvulla kaupunkien kerrostaloissa alkoivat yleistyä myös hissit. Vuonna 1926 Turun Affärscentrumissa otettiin käyttöön jopa liukuportaat. Helsingin Stockmann seurasi perässä 1930-luvulla.
Oltiin matkalla kohti aivan uudenlaista, modernia maailmaa.
Vuoden 1927 Kotiliedessä Helsingin kaupungin sähkölaitoksen insinööri, R. Lindbohm, ohjeisti lukijoita kodin sähkövalaistuksesta.
Silitysrautoja ja tomunimijöitä
Jo 1920-luvulla fiinissä kaupunkilaiskodissa kotiapulainen saattoi silittää paidat sähköisellä silitysraudalla.
Tätä ennen hän oli ehkä siivonnut nurkat sähköisellä tomunimijällä. Maaseudulla pölynimurista ei voitu vielä edes haaveilla.
Illalla oli ehkä aikaa kuunnella hetki gramofonia. Ture Aran ja Tanssiorkesteri Suomen ”Emma”
oli ensimmäinen suursuosion saavuttanut kotimainen ’iskusävelmä’. Jos talossa oli kylmä, eivätkä sulosoinnut lämmittäneet riittävästi, niin hohkaa tarjosi myös sähkölämmitin, jonka sähkövastus sijaitsi posliinivastuksen alla.
1930-luvulla suosioon nousivat erityisesti Georg Malmstenin eli Molli-Jorin laulut, muun muassa Nikkelimarkka. Siinä muistuteltiin, että ”ainahan on maksettava eikös juu, mitä tässä maailmassa velkaantuu.”
Tuo oli helpommin sanottu kuin tehty, sillä 1930-luvun maailman laajuinen lama ulottui myös Suomeen.
Silloin eräskin nuori mies nimeltä Tapio Rautavaara joutui työttömäksi, kun asiakkailla ei ollut enää varaa ostaa lehtiä ja junien lehdenmyyjät irtisanottiin. Tapio pääsi onneksi hätäaputöihin sepeliä murskaamaan. Tämän jälkeen ura jatkui muun muassa kaivontekijän apulaisena, koskien perkaajana ja tukkijätkänä.
 |
| Radiomainos vuodelta 1927. |
”Huomio, huomio, Lahti, Helsinki, Viipuri…”
Radiossa – ensimmäiset radiot olivat akkukäyttöisiä – iskelmät soivat harvemmin. Vuonna 1926 perustetussa Yleisradiossa suosittiin vakavampaa musiikkia ja kansansivistystä, Ylellä oli tärkeä tehtävä "isänmaallisen mielipiteen luojana ja sillanrakentajana kaupunkien ja maaseudun välillä hävittäen siten välimatkat.”(Tanja Rasila, Yhteinen taival/ Ylen historia. Yle.fi)
Radion myötä maailma tuli pienemmäksi. Mutta 1930-luvulla radiosta alkoi kuulua myös varsin huolestuttavia tietoja Saksan suunnalta. Itänaapurin suhteen nuori kansakunta olikin jo oppinut olemaan varpaillaan.
30.11.1939 kello 13.30 presidentti Kyösti Kallio joutui lukemaan radiossa eduskunnan päätöksen sotatilasta.
Talvisota oli alkanut. Sähkölamppujen loistetta oli ryhdyttävä peittämään pimennysverhojen avulla.
Juttua varten on haastateltu insinööri Raimo Paappaa Tekniikan museosta.
Teksti:Matti Välimäki