Urheilukellolla potkua oman kunnon kehittämiseen

26.11.2018, klo 08:17Kommentteja 0

Päälle puettava tekniikka yleistyy ja siltä odotetaan tulevaisuudessa paljon. Visioissa tekniikalla seurataan päivittäistä hyvinvointimme ja siitä odotetaan myös terveytemme seuraajaa. Päälle puettava tekniikka voi olla esimerkiksi lääkärin työkalu, jolla tiedot potilaan voinnista välittyvät terveydenhuollon käyttöön.

Saako tavallinen kuntoilija tai kuntoilun aloittava jotain hyötyä tekniikasta, joka mittaa esimerkiksi sykettä, aktiivisuutta ja palautumista?

Kokeilimme kolmea multisportkelloa ja totesimme, että päälle puettava tekniikka tekee liikkumisesta mielekkäämpää. Samalla saa parhaimmillaan tietoa omasta unesta, stressistä ja palautumisesta. Tekniikka on jo nyt monipuolista ja kehitystyö käy kuumana. Tulemme näkemään tulevaisuudessa entistä monipuolisemmin ihmisen hyvinvoinnista raportoivia laitteita.

Puimme ranteeseen Garmin Fenix 5 Plus, Suunto 9 ja Polar M430 -urheilukellot. Käytön aloittaminen on yksinkertaista: vain muutama helppo askel, laitteen lataaminen, sovelluksen lataaminen älypuhelimeen sekä oman tilin avaaminen valmistajan sivustolla internetissä ja kello on valmis käyttöön. Koska kellot ovat monipuolisia ja sisältävät hienoja ominaisuuksia, kannattaa lukea myös verkosta löytyvä laaja käyttöohje. Vasta sen avulla saa laitteista todellisen hyödyn.

Kun käytössä olleiden kellojen hinnat vaihtelevat Garminin 899 eurosta Polarin 199 euroon, hankinnassa ei ole kysymys pelkästä hetken mielijohteesta, vaan hankinnasta oman hyvinvoinnin tueksi.

Kellon laittaminen ranteeseen tuo uutta tietoa omasta aktiivisuudesta ja kannustaa mukavasti liikkumaan. Vaikka monessa yhteydessä puhutaan juoksukellosta, sopii kello hyvin kevyestikin kunnostaan huolehtivan ranteeseen. Laitteen sisältä löytyy tai sinne saa ladattua profiilit eri liikuntamuotojen harrastamiseen. Kokeilimme laitteita kävelyssä, pyöräilyssä ja allasuinnissa. Urheilukello kannustaa liikkumaan säännöllisesti oman kunnon mukaan ja omaan tahtiin.

Enemmän tietoa itsestä

Urheilukellon avulla saa esimerkiksi muistiin kävelyssä ja pyöräilyssä kartalle piirretyn matkan reitistä sekä tiedon matkan pituudesta, sydämen sykkeestä ja kulutetuista kaloreista. Alottelijakin saa liikkumisesta enemmän irti, kun tietää mitä kehossa tapahtuu ja voi vaihdella vauhtia oman sykkeen mukaan.

Liikunnasta saa parempia tuloksia sykealuetta seuraamalla ja kun itselle kertyy historiaa suorituksista, pystyy paremmin seuraamaan omaa kunnon kehittymistä. Tiedon avulla varmistaa, ettei tapa alkanutta liikuntaharrastusta liian raskailla tai nopeilla suorituksilla. Kellot ovat hyvä apu ja kannustaja muille kuin urheilijoille.

Multisportkellojen ulkoasuissa on vaihtoehtoja ja jokainen löytää varmasti itselleen kellon, jota voi pitää ranteessa myös muutoin kuin liikuntasuorituksen aikana. Se onkin tarpeen, jos haluaa tietää päivittäisen aktiivisuutensa ja palautumisensa sekä parhaimmillaan jopa stressitasonsa päivän eri aikana. Näitä tietoja seuraamalla oppii tuntemaan paremmin itsensä ja sen mikä auttaa rentoutumaan ja milloin on hyvä liikkua vähän enemmän oman kunnon paranemisen vuoksi.

Tässä yhteydessä ei voi olla korostamatta, että urheilukellot sopivat ihan tavallisen ihmisen ranteeseen, ilman urheilullista taustaa tai tavoitetta koviin urheilusuorituksiin.

Lepo on yhtä tärkeää kuin liikunta

Kaikissa kokeiluissa kelloissa oli myös unen mittaus. Jokainen tarvitsee riittävästi unta, jotta oma keho voi hyvin ja jaksaa paremmin jokapäiväiset haasteet. On myös huolehdittava, että keho saa nukkumisen lisäksi muutoinkin riittävän levon eli palautumisen.

Kellossa valmiina olevien tai kelloon ladattavien lajiprofiilien määrä riittää moneen tarpeeseen, perusliikunnasta huippu-urheiluun. Suurin osa ihmisten harrastamista liikuntamuodoista on valmiina.

Sykkeen mittaus ilman erillistä sykemittaria on erinomainen ominaisuus. Nyt riittää, kun kello on kädessä ja saat tietoa sykkeestäsi, myös liikunnan ulkopuolella. Sykevyön asettaminen kehon ympärille on monelle liian iso kynnys. Uusin tekniikka pystyy mittamaan sykkeen jo riittävän tarkasti ranteesta, kun kyse on oman kunnon parantamisesta ja seuraamisesta. Sykevyö antaa edelleen tarkemmat tulokset, joita tarvitaan viimeistään silloin, kun siirrytään kuntoilusta säännölliseen kilpaurheiluun.

Ainoa ero normaalin kellon käyttämiseen on se, että sykettä mittaava urheilukello asetetaan ranteeseen hieman ylempänä. Silloin laite pystyy mittaamaan sykkeen kunnolla.

Informaatiota keräävien kellojen käyttö on vaivatonta ja uusimmat mallit eivät vaadi ainakaan kuntoilukäytössä päivittäistä lataamista. Laitteen lataaminen kerran viikossa on pääosin riittävä tahti, johon tottuu nopeasti.

Liikkumisesta tulee nautinnollisempaa, kun ei rasita itseään aluksi liikaa. Kun on muutaman päivänä seurannut kellon välittämiä tietoja, tulee kävelystä tai pyöräilystä tapa ja mieli vie yllättävästi ulos television edessä istumisen sijaan.


Garmin Fenix 5 Plus

Garmin on ladannut multisportkellonsa täyteen ominaisuuksia ja panostanut älypuhelinsovellukseen. Tietenkin tämä näkyy hinnassa, mutta jos se ei ole kelloa poissulkeva asia, Garmin on koekäytössä olleista laitteita monipuolisin.

Kellon lajivalikoima kattaa monipuolisesti monta lajia ja lajiprofiileista voi myös muokata tietokenttiä ja asetuksia lähes rajattomasti. Kello on myös ulkoasullisesti sellainen, että sitä pitää ranteessaan mielellään vakituisesti. Tämä toki on tarkoituskin, koska silloin saat jatkuvasti tietoa sykkeestä, askeleista, stressistä, kalorien kulutuksesta ja unesta. Liikunnan lisäksi kello seuraa aktiivisuutta, unta, stressiä ja kokonaisrasitusta. Tieto on myös saatavana helposti selkeässä muodossa älypuhelimen sovelluksesta.

Garmin myös tunnistaa automaattisesti pyöräilyn tai kävelyn eli kelloa ei tarvitse aina itse laittaa seuraamaan näitä lajeja. Jos haluat tarkempaa tietoa suoritteesta, kannattaa napauttaa mittaus päälle valitsemalla oikea lajiprofiili kellosta. Näin mukaan tulevat tarkemmat tiedot reitistä, nopeudesta, kalorien kulutuksesta, sykkeestä ja koko suorituksesta.

Omasta hyvinvoinnistaan kiinnostunut arvostaa älykellon profiilista helpossa muodossa löytyviä stressi-/lepotietoja, unen analysointia ja jakamista syvään, REM- ja kevyeen uneen sekä hereilläoloaikaan. Samasta sovelluksesta näkee myös henkilökohtaisen liikkumisen unen aikana. Stressiä ja unta säännöllisesti seuraamalla näkee mielenkiintoisia asioita, joista voi oppia ja edesauttaa omaa jaksamistaan. Varsinkin aluksi, tämä tieto oli mielenkiitoisinta antia. Tieto auttaa myös toimimaan niin, että oma unenlaatu paranee ja stressi vähenee, kun saa kiinni siitä, mikä niihin vaikuttaa.

Kello tarjoaa jo ulkoilijalle toimintoja, joilla päihittää aikaisemmat tulokset ja saavuttaa kerta toisensa jälkeen vähän parempia suorituksia. Laitteen avulla saa myös mukaan kartan, musiikin ja jopa maksulaitteen. Parhaimmillaan mukaan tarvitsee vain kellon, kuulokkeet ja avaimet. Lompakon voi rauhassa jättää kotiin. Garminiin voi ladata omaa musiikkiaan tai jopa uuden yhteistyösopimuksen kautta Spotifyn soittolistan. Kerromme tästä ominaisuudesta lisää toisessa jutussa.

Garmin pay taas mahdollistaa etämaksut, jotka toimivat yllättävän monessa paikassa. GPS:n ja karttojen avulla on helppo seurata parhaita reittejä vieraassakin ympäristössä sekä toistaa aiemmin tehty ja hyväksi havaittu reitti.

Garminissa on myös toimivat älykello-ominaisuudet, jotka tuovat viestit, sähköpostit, puhelut tai vaikka sosiaalisen median päivitykset kellon ruudulle.

Garmin on panostanut myös älypuhelimeen ladattavaan Connect-sovellukseen, josta on miellyttävä seurata omaa kehittymistään sekä yksittäisen suorituksen tai päivän hyvintointitietoja.

XXXX


Kellorungon koko
: 47 mm
Näytön koko: 1,2 tuumaa
Paino: 76 g (titaaniversio) tai 86 g
Hinta: 899,-
Lisätiedot: www.garmin.fi


Suunto 9

Suunto 9 on valmistajansa tämänhetkinen huipputuote. Suunto 9 sisältää kuitenkin vähemmän ominaisuuksia kuin Garmin Fenix 5 Plus.

Suunnon ominaisuudet riittävät kuitenkin myös monipuoliseen oman liikkumisen ja kehon seurantaan, vaikka muutamaa lisäominaisuutta kaipaisikin.

Ulkoasultaan ja kooltaan Suunto on upea. Näytöön kaipaisi hieman lisää kirkkautta ja joissain kohdin hieman isompia tekstejä. Tekstien kokomaininta olisi saattanut jäädä tekemättä, jos näyttö olisi kirkkaampi. Kellossa on ilmeisesti haluttu maksimoida käyttöaika latausten välillä näytön kirkkauden kustannuksella.

Suunnossa on älykäs akkutilan vaihto ja virran vähenemisen varoitus. Kellon kanssa ei käy niin, että virta loppuu kesken kuntoilun, jos varoituksen saatuaan vaihtaa päälle vähemmän virtaa kuluttavan tilan. Tarjolla on kolme eri vaihtoehtoa, jotka vaikuttavat muun muassa GPS:n tarkkuuteen ja muihin paljon virtaa vaativiin toimintoihin. Tavallinen kuntoilija pärjää tarvittaessa myös virtaa säästävällä asetuksella.

Älypuhelimiin tottuneena Suunnossa on kosketusnäyttö, joka toimii varsin hyvin erilaissa olosuhteissa, jopa uima-altaassa.

Kellossa on kolme nappia, joilla saadaan ohjattua toimintoja, jos pienen ruudun kosketuskäyttö tuntuu vieraalta. Kaikkien kellon sisältämien tietojen selailu käy kuitenkin kätevämmin kosketusnäyttöä käyttämällä.

Kellon käyttäminen on loogista, mutta älypuhelinsovellus jättää toivomisen varaa. Sovelluksesta ei saa yhtä selkeästi ulos päivittäisiä perustietoja kuten Garminissa. Älypuhelin selvällä grafiikalla olisi usein helpompi alusta tutkia tietoja kuin kellon näyttö. Itseasiassa Suunnolla on käytössä kaksi sovellusta, Suunto app ja Suunto Movecount. Lisäksi tiedot liikuntasuorituksesta saa menemään esimerkiksi Sports Trackeriin ja muihin liikuntasovelluksiin.

Navigointi Suunnossa on kuin matopeli, jossa viiva etenee mustalla ruudulla. Lisäksi Suunnon liikeanturit saattavat kaivata kalibrointia, kun ollaan lähdössä liikkeelle ja silloin ei auta kuin heiluttaa kelloa ilmassa, joka saattaa näyttää hieman hassulta.

Uninäytöstä ei saa irti oikeastaan kuin nukkumisajan ja unessa–hereillä-erittelyn. Stressitasoja ei Suunnosta ole saatavilla. Tämä kokonaisuus ei anna niin tarkkaa kuvaa näiden asioiden seuraamisessa kuin toivoisi.

Myös Sunnossa on älypuhelinominaisuudet ja saat luettua kellosta puhelimen viestit ja näet soittajan numeron. Kellon värinäilmoitus on sen verran maltillinen, että et aina huomaa sitä kuin paikoillaan ollessasi. Toisaalta esimerkiksi kokousten aikana se ei häiritse muita ihmisiä.

Näyttävän kellon iso koko voi aiheuttaa haasteita rannesykemittauksessa, jos kello ei ole tarpeeksi tiukalla käden ympärillä. Pienessä ranteessa saattaa olla haasteita kellon asettelemisessa niin, että se pystyy koko ajan mittaamaan pulssin. Näyttävä, iso näyttö ja näytön korkeus tuovat haasteita kellon paikoillaan pysymiseen varsinkin ohuessa ranteessa. 

Älypuhelinsovelluksessa ja unen analysoinnissa olisivat Suunnon selvät kehityskohteet. Älypuhelinkäytössä Suunnon joutui myös parittamaan puhelimen kanssa pari kertaa uudelleen, kun se ei esimerkiksi latauksen jälkeen yhdistynyt puhelimeen.

Älypuhelinsovelluksen osalta yksi selkeä ja monipuolinen sovellus olisi parempi kuin kaksi suppeampaa.

XXX+

Kellorungon koko: 50 mm
Paino: 72 g
Hinta: 599,-
Lisätiedot: www.suunto.fi


Polar M430

Polar M430 eroaa ulkoasultaan muista koekäytössä olleista kelloista kulmikkaan näytön vuoksi. Polar on myös joukon kevein ja sen näyttö on pienin. Kokeiltavan kellon vihreä väri oli kausiväri, joka on jo nyt poistunut valmistuksesta, mutta saman laitteen saa edelleen vakiovärisenä.

Näytön kirkkaus on Polarissa hyvä, joten sen lukemisessa ei ole ongelmia. Kuten muissakin urheilukelloissa, myös Polarissa on rannesykemittaus, unen seuranta ja GPS.

Tuntumaltaan Polar on joukon muovimaisimman oloinen. Toisaalta kevyt kello pysyi hyvin paikoillaan ja sykemittaus ei tuottanut missään tilanteessa ongelmia. Polarin tuunaaminen ei onnistu, sillä ranneke ja kellotaulu on yksi kokonaisuus, ranneke on kiinteästi kiinni kellotaulussa. Kellon väreinä on valkoinen, harmaa ja musta.

Kelloa ohjataan viidellä napilla kuten Garminia ja myös Polarin käyttäminen on loogista. Käyttöönotto edellyttää Polar Flow -palveluun rekisteröitymisen joko älypuhelimella tai tietokoneella.

Polarin älypuhelinsovellus jäi myös Suunnon sovelluksen tapaan jälkeen Garminin sovelluksesta. Polarin latausliittimen liittäminen kelloon vaati eniten tarkkuutta ja se irtosi aika helpolla. Latausliittimen kanssa sai olla tarkkana, että kello myös latautui sen ollessa kytkettynä laturiin.

Kelloa oli helppo käyttää ja sieltä löytyivät muun muassa minun päiväni, joka kertoi missä aktiivisuuden ja kalorien kulutuksen osalta mennään. Päiväkirjasta löytyy päivittäiset tiedot kahdelta kuukaudelta. Polarilla voit suorittaa myös kevyen kuntotestin. Samalla lailla Polarilla voi seurata lajiprofiilin mukaan erilaisia harjoitteita ja profiileita voi oman tarpeen mukaan lisätä yrityksen nettisivuilta. Polar Flow -sovellus antaa hyvän lisän itse laitteelle.

Myös Polarista pystyy seuraamaan unta, mutta yhtä monipuoliseen kerrontaan ja graafisuuteen ei sekään yllä kuin Garmin. Unesta saa tiedon sen kestosta nukahtamis- ja heräämisaikoineen. Se arvioi myös unen yhtenäisyyttä. Polar on ominaisuuksiltaan muihin verrattuna varsin edullinen laite. Sen ominaisuudet ja tarkkuus riittävät hyvin oman kuntoilun seuraamiseen. Polarin jättää ehkä helpoiten pois kädestään lähtiessä juhliin tai edustustilaisuuteen. Laite on kuitenkin myös yhtä koukuttava kuin muut, eikä sitä halua riisua ranteesta kuntoilun ulkopuolellakaan.

Polar sopii hyvin urheilijalle, mutta myös hyvin aloittavalle kuntoilijalle, joka haluaa seurata omaa kehittymistään ja hyvinvointiaan. Sen saa myös käteensä huomattavasti muita kokeilussa olleita kelloja edullisemmin. M430 ei olekaan yrityksen lippulaivamalli.

XXX+


Paino: 51 g
Hinta: 199,-
Lisätiedot: www.polar.fi



Urheilukello tuo uutta tietoa omasta aktiivisuudesta ja kannustaa mukavasti liikkumaan.


Teksti: Ari J. Vesa
Kuvat: Scanstockphoto, Ari J. Vesa ja valmistajat

 

 

Tulosta

Osallistu keskusteluun

Kommentit


Uutiset

Kauppalista kunniaan

Ruokahävikin vähentäminen on ekoteko, joka tekee hyvää myös kukkarolle. Keinot ovat usein varsin yksinkertaisia. Lue lisää

Uutiset

Koti vihreäksi

Suomalaiset ovat innostuneet viherkasveista. Puutarhaliikkeet tekevät myyntiennätyksiä ja kasveja harrastavat nykyään myös nuoret miehet. Lue lisää

ESEn uutiset

Etelä-Savon Energia jatkaa panostamista uusiutuviin energiamuotoihin

Etelä-Savon Energia Oy:n (ESE) toimitusjohtaja Erkki Karppanen kertoi ma 16.1.2017 Mikkelin Hallitustorilla Muikkukontilla pidetyssä lehdistötilaisuudessa, että Etelä-Savon Energia Oy jatkaa panostamistaan uusiutuviin energiamuotoihin ja tänä vuonna erityisesti aurinkoenergiaan. Määrätietoinen panostaminen uusiutuviin energiamuotoihin on aloitettu jo vuonna 2013. Lue lisää

Energiatehokkuus

Kauppalista kunniaan

Ruokahävikin vähentäminen on ekoteko, joka tekee hyvää myös kukkarolle. Keinot ovat usein varsin yksinkertaisia. Lue lisää

Pääkirjoitus

Energia-alaa valvotaan ja säännellään

Energia on erittäin merkityksellinen osa yhteiskuntaa, sen toimintaa, menestymistä ja viihtyisyyttä. Tämä merkityksellinen yhteiskunnallinen asema houkuttelee valvontaan ja sääntelyyn ja energia-alalla onkin muita teollisuustoimialoja enemmän toimialalle räätälöityä sääntelyä. Lue lisää

Vertailut

Premiumia ja tavallisuutta

Sähköautoja alkaa olla tarjolla jo eri luokkiin, niin premiumiin kuin kansanautoluokkaan. Tosin varsinaista kansansähköautoa ei ole vielä nähty, sen verran hinnat ovat edelleen korkeat. Vaihtoehtoja löytyy eri hintaluokkiin ja ajomatkat yhdellä latauksella alkavat olla useimmille riittävät. Vertailimme miten Jaguar I-Pace ja Hyundai Kona Electric soveltuvat pidemmille matkoille ja kaupunkiin. Lue lisää

Kodintekniikka

3D-television paluu?

OLED-televisioiden myynti kasvaa tänä vuonna jopa 30 prosenttia. Samalla yleistyvät 8k-hypertarkat televisiot. Kuuma kysymys on, koittaako pian lasittoman 3D-television aika? Lue lisää

Turvallisuus

Vinkit kodin suojaamiseksi joululoman ajaksi

Loma-ajat näkyvät piikkinä asuntomurroissa. Jos kotisi jää jouluna pidemmäksi aikaa tyhjilleen, varmista, että se on kunnolla lukittu ja näyttää asutulta. Kodin saa näyttämään asutulta esimerkiksi ohjaamalla valaistusta ajastimilla tai etäohjauksella. Lue lisää

Lämmitys

Älä säästä sisäilman laadussa

Pakkasten paukkuessa tuntuu tärkeältä estää kylmän ilman virtaus huoneistoon energiasäästösyistä. Harkitsemattomasti tehtynä se voi kuitenkin aiheuttaa sisäilmaongelmia. Lue lisää

Liikenne

Autot parkkiin ilman kuljettajaa

Automatisoitu ajaminen eli ilman kuljettajaa liikkuvat autot ovat tulevaisuutta. Nyt tällä tiellä on päästy askel eteenpäin, kun Euroopassa on saatu lupa ensimmäiselle automatisoidulle pysäköintijärjestelmälle. Lue lisää

Laiteuutuudet

Tuoretta mehua aamuun

Braun on lisännyt PurEase-aamiaissarjaan SJ3100 mehulingon. Sulavalinjainen mehulinko on varustettu uusilla teknologioilla, joiden ansiosta hommat hoituvat nopeasti ja siististi. Lue lisää