Etelä-Savon Energia jatkaa panostamista uusiutuviin energiamuotoihin

23.01.2017, klo 15:06Kommentteja 0

Etelä-Savon Energia Oy:n (ESE) toimitusjohtaja Erkki Karppanen kertoi ma 16.1.2017 Mikkelin Hallitustorilla Muikkukontilla pidetyssä lehdistötilaisuudessa, että Etelä-Savon Energia Oy jatkaa panostamistaan uusiutuviin energiamuotoihin ja tänä vuonna erityisesti aurinkoenergiaan. Määrätietoinen panostaminen uusiutuviin energiamuotoihin on aloitettu jo vuonna 2013.


- ESEn panostus perinteisten liiketoiminta-alueiden lisäksi aurinkoon ja biokaasuun näkyy muun muassa uuden ULI-organisaation (uudet energialiiketoiminnot) perustamisena, kertoo toimitusjohtaja Erkki Karppanen.

Perustettuun yksikköön sijoitetaan ESEn aurinkoenergia-asiantuntijat, joita ovat liiketoimintajohtaja Jukka Eestilä, tuotepäällikkö Toni Hannula, kehityspäällikkö Petri Pelli, aurinkosähkömyyjä Teemu Partanen sekä uusina aloittaneet aurinkosähköinsinööri Mika Sorjonen ja myyntiassistentti Mari Koulu.

ULI:n tehtävänä on aurinkosähkökonseptin ja sen tuotteiden kehittäminen, myynti ja markkinointi. ESE tulee julkistamaan erilaisia tuote- ja palvelupaketteja eri asiakassegmenteille kevään aikana. Konsepti pohjautuu ESEn omaan tuotekehitykseen yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa toteutettuihin innovatiivisiin tuotteisiin, ratkaisuihin ja palveluihin.

1132 paneelin aurinkovoimalaitos

Etelä-Savon Energia rakentaa 1132 aurinkopaneelia kattavan, teholtaan 300 kWp:n, aurinkovoimalaitoksen Pitkäjärvelle 5-tien varrelle. Kokoluokaltaan aurinkovoimalaitos tulee olemaan 10 suurimman suomalaisen aurinkovoimalan joukossa.

Kaksikolmasosaa paneeleista hankitaan mikkeliläiseltä Valoelta ja loput Finnwindiltä. Kaksi eri toimittajaa tukee aurinkopuiston yhtä suurinta tarkoitusta, joka on kerätä ja analysoida dataa muun muassa energian tuottamiseen ja säätiloihin liittyen.

Kahden eri toimittajan paneeleita voidaan jatkossa verrata ja käyttää niistä kerättyä dataa tuotekehitykseen. Lisäksi aurinkovoimala tulee toimimaan uudenlaisena oppimisympäristönä eritasoisille oppilaitoksille ja korkeakouluille sekä yrityksien TKI-toimintaa tukevana yksikkönä.

- Yhteiskuntavastuullisena ESE haluaa osaltaan tarjota mahdollisuuden paikallisten yritysten tuotekehitykselle ja innovoinnille, jolloin myös maakunnallisesti uusien työpaikkojen syntyminen mahdollistuu, korostaa Karppanen.

Ympäristöasiat huomioitu

Pitkäjärven aurinkovoimalan rakentamisessa on alusta asti huomioitu ympäristöasiat ja ekologisuus. Aurinkovoimalan tontin, 7447 m2 ESE on vuokrannut Mikkelin Kaupungilta. Ennen rakennustöiden aloitusta huolehdittiin, että liito-oravien pesäpuita ei vahingoiteta.

Maanrakennustöissä on tehty vain välttämättömimmät toimenpiteet ja esim. tontilla olevaan kalliota ei poisteta louhimalla, vaan vain pintamaa poistetaan aurinkopaneelitelineiden alta. Rakennettavasta aurinkovoimalaitoksesta halutaan ekologisuudesta ja uusiutuvista energiamuodoista henkivä maamerkki 5-tien varteen.

Osallistu nimikilpailuun

Osallistu Pitkäjärven aurinkovoimalan nimikilpailu. Kilpailuun voi osallistua 5.2.2017 saakka ja voittaja julkistetaan Jukurit-Lukko-jääkiekko-ottelun yhteydessä 14.2.2017. Kilpailuun voi osallistua torin Muikkukontilla 27.1. saakka tai jättämällä nimiehdotuslomakkeen ESEn asiakaspalveluun osoitteessa Vuorikatu 19 tai sähköpostilla osoitteeseen aurinko@ese.fi. Nimikilpailun jälkeen lanseerataan Esen tulevat aurinkoenergiatuotteet ja -palvelut. 

Muikkukontilla saatavilla on myös energianeuvontaa tiistaisin ja keskiviikkoisin ja torstai- ja perjantaiaamuisin valoa ja vitamiineja aamuvirkuille klo 7.30 – 9.00. Muikkukontin piste on avoinna 16.-27.1. ma-ke klo 9 – 17 ja to-pe 7.30 – 17.00.

Kuva: Scanstockphoto

 

Tulosta

Osallistu keskusteluun

Kommentit


Uutiset

Kauppalista kunniaan

Ruokahävikin vähentäminen on ekoteko, joka tekee hyvää myös kukkarolle. Keinot ovat usein varsin yksinkertaisia. Lue lisää

Uutiset

Koti vihreäksi

Suomalaiset ovat innostuneet viherkasveista. Puutarhaliikkeet tekevät myyntiennätyksiä ja kasveja harrastavat nykyään myös nuoret miehet. Lue lisää

ESEn uutiset

Etelä-Savon Energia jatkaa panostamista uusiutuviin energiamuotoihin

Etelä-Savon Energia Oy:n (ESE) toimitusjohtaja Erkki Karppanen kertoi ma 16.1.2017 Mikkelin Hallitustorilla Muikkukontilla pidetyssä lehdistötilaisuudessa, että Etelä-Savon Energia Oy jatkaa panostamistaan uusiutuviin energiamuotoihin ja tänä vuonna erityisesti aurinkoenergiaan. Määrätietoinen panostaminen uusiutuviin energiamuotoihin on aloitettu jo vuonna 2013. Lue lisää

Energiatehokkuus

Kauppalista kunniaan

Ruokahävikin vähentäminen on ekoteko, joka tekee hyvää myös kukkarolle. Keinot ovat usein varsin yksinkertaisia. Lue lisää

Pääkirjoitus

Energia-alaa valvotaan ja säännellään

Energia on erittäin merkityksellinen osa yhteiskuntaa, sen toimintaa, menestymistä ja viihtyisyyttä. Tämä merkityksellinen yhteiskunnallinen asema houkuttelee valvontaan ja sääntelyyn ja energia-alalla onkin muita teollisuustoimialoja enemmän toimialalle räätälöityä sääntelyä. Lue lisää

Vertailut

Premiumia ja tavallisuutta

Sähköautoja alkaa olla tarjolla jo eri luokkiin, niin premiumiin kuin kansanautoluokkaan. Tosin varsinaista kansansähköautoa ei ole vielä nähty, sen verran hinnat ovat edelleen korkeat. Vaihtoehtoja löytyy eri hintaluokkiin ja ajomatkat yhdellä latauksella alkavat olla useimmille riittävät. Vertailimme miten Jaguar I-Pace ja Hyundai Kona Electric soveltuvat pidemmille matkoille ja kaupunkiin. Lue lisää

Kodintekniikka

3D-television paluu?

OLED-televisioiden myynti kasvaa tänä vuonna jopa 30 prosenttia. Samalla yleistyvät 8k-hypertarkat televisiot. Kuuma kysymys on, koittaako pian lasittoman 3D-television aika? Lue lisää

Turvallisuus

Vinkit kodin suojaamiseksi joululoman ajaksi

Loma-ajat näkyvät piikkinä asuntomurroissa. Jos kotisi jää jouluna pidemmäksi aikaa tyhjilleen, varmista, että se on kunnolla lukittu ja näyttää asutulta. Kodin saa näyttämään asutulta esimerkiksi ohjaamalla valaistusta ajastimilla tai etäohjauksella. Lue lisää

Lämmitys

Älä säästä sisäilman laadussa

Pakkasten paukkuessa tuntuu tärkeältä estää kylmän ilman virtaus huoneistoon energiasäästösyistä. Harkitsemattomasti tehtynä se voi kuitenkin aiheuttaa sisäilmaongelmia. Lue lisää

Liikenne

Autot parkkiin ilman kuljettajaa

Automatisoitu ajaminen eli ilman kuljettajaa liikkuvat autot ovat tulevaisuutta. Nyt tällä tiellä on päästy askel eteenpäin, kun Euroopassa on saatu lupa ensimmäiselle automatisoidulle pysäköintijärjestelmälle. Lue lisää

Laiteuutuudet

Tuoretta mehua aamuun

Braun on lisännyt PurEase-aamiaissarjaan SJ3100 mehulingon. Sulavalinjainen mehulinko on varustettu uusilla teknologioilla, joiden ansiosta hommat hoituvat nopeasti ja siististi. Lue lisää